logologo
HIFKTPS
ke 16.10.2024 klo 18:30

Turvallinen paluu kaukaloon – Haastattelussa HIFK:n pitkäaikainen lääkäri

play

Petri Helenius on toiminut lääkärinä HIFK:ssa jo 30 vuoden ajan.

HIFK:ssa jo 30 vuotta lääkärinä toiminut ja liigajoukkueenkin pelaajien terveydestä yli 20 vuotta vastannut Petri Helenius vieraili HIFK:n live studiossa keskiviikkona.

Koko haastattelun voit katsoa videolta.

Illan agendana oli kaksi viikkoa aiemmin joukkueen karanteeniin pakottanut koronavirus, vielä hyvin tuntemattoman taudin oireet sekä tartunnan jälkeen tapahtuva paluu pelikentille.

– Me ollaan tekemisissä aika arvaamattoman ja vaarallisenkin viruksen kanssa, Helenius kertoo.

– Se on nyt johtanut siihen, että joudutaan etenemään aika varovaisesti. Kokemukset tästä viruksesta ovat vasta viimeisen vuoden ajalta, eikä se urheilumaailmassakaan kovin tuttu ole.

HIFK:n karanteeni päättyi viime viikon sunnuntaina, mutta ainoastaan tartunnan välttäneet pelaajat ovat osallistuneet joukkueharjoituksiin tällä viikolla. Keskiviikkona HIFK tiedotti, ettei joukkue ole vielä valmis ensi viikon tiistain Kärppä-otteluun ja antoi näin ollen luovutusvoiton vastustajalleen.

– Tähän liittyy vaarallisiakin sivu- ja jatkosairauksia, kuten sydänlihastulehdus, hermollisia elimistön sairauksia, munuaissairauksia ja niin edelleen. Maailmalla kokemuksia viruksesta on enemmän ja erilaisia protokollia ja ohjeistuksia on tehty, miten tartunnan jälkeen paluun tulisi tapahtua turvallisesti . Siitä kuinka vältetään riskit mitkä tähän virukseen väkisinkin liittyy.

Heleniuksen mainitsemat riskit jälkitaudeista ovat olemassa kaikilla tartunnan saaneilla.

– Jälkioireiden riski peilaa aika hyvin sitä sairastelua. Jos on sairastanut COVIDin lieväoireisena tai oireettomana, niin ennuste toipumisen suhteen on hyvä. Jos taas oireet ovat olleet kovat, niin riski vaikka sydänlihastulehdukselle tai keuhkoperäisille ongelmille kasvavat, mitkä sitten voivat oleellisesti vaikuttaa etenkin paitsi urheilijaan, niin myös muuta fyysistä työtä tekeviin ihmisiin.

Niin sanotut normaalit flunssat on aiemminkin otettu seurassa vakavasti. Vielä varsin vieraaseen COVID-19 suhtaudutaan entistä suuremmalla varovaisuudella.

– Tämä on vielä tuntematon, mutta todistetusti vaarallinen virus. Täytyy kuitenkin muistaa, että normaaleissa infektioissa ja tavallisissa virustartunnoissa on aina omat riskinsä jos sairaana treenataan tai palataan liian aikaisin.

– COVIDin suhteen ollaan vielä paljon varovaisempia tällä hetkellä, kun virusta ei vielä tunneta niin pitkältä ajalta. Siksi meillä on vahvat suositukset, miten paluun tulisi tapahtua. Vaikka COVIDin sairastaisi vähäoireisena tai oireettomanakin, niin tällä hetkellä suositukset ovat, että se on jopa 10 päivää ennen kuin aloitetaan urheilu, joista seitsemän päivää pitäisi olla oireettomia. Senkin jälkeen harjoittelun pitäisi alkaa hyvin maltillisesti.

– Paluuseen sisältyy sydänfilmi- ja useita laboratoriotutkimuksia, mutta sekään ei takaa, että toipuminen tapahtuisi ongelmitta. Senkin vuoksi rasituksen tulee olla asteittaista. Me seuraamme tarkasti syketasoja ja suorituksesta palautumista. Pelaajien kanssa jutellaan; tuntuuko tykytystä, hengenahdistusta tai nouseeko lämpö.

Helsinki ja pääkaupunkiseutu ovat olleet tartuntaluvuissa maan kärkipäätä. Joukkueen toiminta on läpi kauden rakentunut tarkkojen ohjeistuksien ympärille, jotta tartunnoilta vältyttäisiin.

– Luvut alkoivat kasvaa tässä viimeisen kahden kuukauden aikana selkeästi. Viime vuoden lopussa oli myöskin yksi piikki, mikä pystyttiin hyvin väistämään.

– Ketään ei pysty kuitenkaan täysin eristämään. Me olemme eläneet omassa pienessä kuplassamme ja varovasti ovat kaverit toimineet. Aika vahvan kuplan saat rakentaa, että voit olla sataprosenttisen varma, ettei virus pääse sisälle.

Jääkiekkoilijat ovat työnsä puolesta tottuneet fyysisiin kolhuihin, mutta viruksen aiheuttama kipuilu on uutta – etenkin henkisellä puolella.

– Kokonaisuutena tämä COVID-aika on ollut meille kaikille hyvin haasteellista.

– Urheilijalle ehkä haastavinta henkisellä puolella on se epätietoisuus mikä tähän liittyy. Milloin palaudutaan ja milloin pelataan. Urheilija mielellään haluaa aina nähdä sen hetken, koska on taas kunnossa ja pääsee palaamaan kentälle. Tämän viruksen kanssa ei ole niin selkeää kuin monessa vammassa, joissa paluuajankohta pystytään aika tarkkaan arvioimaan. Se, että miten lähipäivät ja -viikot menee, ei kukaan tiedä sitä.

Turvallinen paluu kaukaloon – Haastattelussa HIFK:n pitkäaikainen lääkäri

Näytä kaikki uutiset