Vastuullisuusryhmä
HIFK:n vastuullisuusryhmä HIFK:n vastuullisuustyön kirittäjänä ja kehittäjänä toimii HIFK:n vastuullisuusryhmä.
Vastuullisuusryhmän jäsenet kaudella 2023 – 2024
Ilkka Vanala, Elisa
Tom Kivimäki, Jääkenttäsäätiö
Hanna Korhonen ja Ulla-Kajsa Lemmetyinen, OP Uusimaa
Mika Eskola, Ramirent
Henrik Poulsen, SeaGood
Joonas Säkkinen, Sinebrychoff
Raakel Koittola, HIFK
Markus Lindström, HIFK
Esittelyssä | Ulla-Kajsa Lemmetyinen, markkinointipäällikkö,OP Uusimaa
Vastuullisuus on ydintekemistä työssäni joka päivä. Asiakkaidensa omistamalla pankilla on velvollisuuskin tehdä vastuullista liiketoimintaa. Toisaalta meillä on myös erinomainen mahdollisuus vaikuttaa toimintaympäristöömme esimerkiksi sosiaalisten vastuullisuushankkeittemme kautta.
Käynnistelemme juuri kymmenettä kertaa Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjaa, jonka kautta tavoitteenamme on mahdollistaa kesätyö 500:lle 15-17-vuotiaalle nuorelle eri puolilla Uuttamaata. Ensikosketus työelämään on nuorille tärkeä juttu sekä työkokemuksen, että taloustaitojen kartuttamiseksi. Työstämme myös vastuullisuuden läpinäkyvyyttä kaikessa liiketoiminnassamme OP Uusimaan oman Vastuullisuusverkoston toimesta: vastuullisuus kuuluu kaikkien 1100 työntekijämme arkeen.
Työpöydälläni on myös toimitilojemme kiertotaloutta ja ympäristöystävällisyyttä edistävä projekti, johon liittyen ryhdyin lukemaan WWF:n ympäristövastuuseen liittyviä blogitekstejä. Pankkiliiketoiminta on nykyisin hyvin digitaalista: haluan kuitenkin haastaa itseni ja organisaatiomme arvostamaan myös pieniä tekoja ympäristön hyväksi.
Esittelyssä | Hanna Korhonen, markkinointi- ja viestintäjohtaja, OP Uusimaa
Vastuullisuus tarkoittaa varmasti jokaiselle hieman erilaisia asioita. Minulle vastuullisuus on tietynlainen perusarvo. Se tarkoittaa, että välitän ja kiinnitän huomiota toisiin ihmisiin, ympäristöön ja yhteiskunnallisiin asioihin.
Vastuullisuuden muodoista toki kaikki on tärkeitä, mutta juuri tällä hetkellä nuorten ja lasten hyvinvointi on lähellä sydäntä
Töissä panostamme vastuullisuuteen monin keinoin. Edistämme taloustaitojen ymmärrystä ja opetamme niitä nuorille. Tämän lisäksi mahdollistamme useille nuorille kesätyöpaikkoja seurojen kautta OP Uusimaan kustantamana.
Seuraan vastuullisuudessa erityisesti erilaisia yrityksiä ja heidän ratkaisuitaan. Minusta on hienoa kuinka monet yritykset ovat lähteneet mukaan energiansäästötalkoisiin tänä syksynä. Muita hienoja esimerkkejä löytyy esimerkiksi vaateteollisuudesta, jossa uusia vaatteita tehdään kierrätysmateriaalista. Arvostan myös yrityksiä, jotka palkkaavat esimerkiksi osatyökykyisiä töihin.
Esittelyssä | Markus Lindström, CEO HIFK-Hockey
Vastuullisuudesta on tullut itselleni todella tärkeää, etenkin se miten omilla arjen pienillä valinnoilla voi vaikuttaa. Ja kun teemme sitä yhdessä päivittäin on todella vaikuttavaa. Sen ymmärtäminen aukaisi lopullisesti omat silmät siihen miten tärkeästä asiasta on kysymys.
Ympäristövastuullisuus on osa-alue mikä tällä hetkellä minua eniten kiinnostaa ja mitä eniten seuraan. On ollut hienoa huomat miten nuoret ovat tässä edellä ja selkeästi miettivät omia valintojaan ja tekemisiään vastuullisuuden kautta. Se on todella inspiroivaa ja mahtavaa.
Meillä on useita eri toimenpiteitä mitä edistämme. Kompensoimme joukkueen matkustamista, kannustamme IFK:n junioriyhteisöä kimppakyyteihin sekä huomioimaan liikkumisvalintojaan, tarjoamme Bättre Folk -yhteisöllemme matkaliput kotiotteluihimme muutamia mainitakseni. Olemme kaikista näistä eri toimenpiteistä saanet yhteisöämme hienosti mukaan ja tulemme jatkossa etsimään uusia tapoja edesauttaa yhteisöämme tekemään vastuullisia valintoja.
Seuraan aktiivisesti julkaisuja vastuullisuudesta laidasta laitaan. Materiaalia löytyy onneksi päivittäin erittäin runsaasti. Mielenkiintoinen podcast, jota viimeisimmäksi jäin kunnolla kuuntelemaan on Jyväskylän yliopiston tuottama Vastuullisuus työelämässä jossa käsitellään aihetta laajasti eri näkökulmista. Toinen mielenkiintoinen podcast on Vastuullisuuspodi. Lukijana en ole kaikkein aktiivisin, mutta Saku Tuomisen Kuinka puut kasvavat on teos, johon olen palannut useasti.
Esittelyssä | Marja-Liisa Weckström, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Sinebrychoff
Vastuullisuus on minulle tärkeää, koska vastuuttomuus – mikä saattaa johtua meidän ymmärtämättömyydestämme ja itsekkyydestämme – on vienyt ihmiskuntaa monessa asiassa kuilun partaalle. Ilmastokriisi on näistä vakavin. Sillä on vaikutus ihan kaikkeen olipa kyse ihmisistä, kaloista, linnuista, kasveista.
Vastuullisuuden osa-alueista minua kiinnostaa valtavasti miten voisimme Sinebrychoffilla vielä kehittää energiatehokkuuttamme tultuamme vuonna 2021 hiilineutraaliksi panimoksi. Meillä on akkuvarastoa, lämpöpumppuja jne, mutta mitä seuraavaksi? Toisaalta konkreettiset teot arvoketjussa ovat äärimmäisen tärkeitä. Esimerkiksi se, miten ohranviljelys olisi enenevässä määrin uudistavaa ja hiiltä sitovaa, miten juomapakkausten materiaali saadaan uudelleen juomien pakkauksiksi, sillä parasta mitä pullosta voi tehdä on toinen pullo!
Kun vastuullisuus on asia, jolla on kytkös ihan kaikkeen tekemiseemme, on koordinaation kehittäminen ja vastuullisuuden hyvä hallinnointi yhtiössämme asioita, joita haluan kehittää. Tähän kannustaa myös EU:sta tuleva sääntely. Lisäksi uudistaa maanviljelys, luonnon monimuotoisuus, pakkaukset ja sosiaalinen hyvinvointi ovat ajankohtaisia aiheita.
Parhaillaan luen Saku Tuomisen kirjaa Kuinka puut kasvavat. Paljon faktaa mm. luontokadosta, mutta myös positiivisia oivalluksia hyvistä asioista ja siitä, miten vastaus parempaan huomiseen löytyy luonnosta itsestään. Inspiraatiota vastuullisuustyöhön saan kuitenkin eniten muiden yritysten tekemisiä seuraamalla ja oman emoyhtiön eli Carlsberg Groupin kollegoilta. Toisaalta media nostaa ympäristöasioita asiantuntevasti esille. Ihailen sitä työtä, mitä MTV:n ympäristötoimittaja Päivi Mäki-Petäjä on tehnyt suomalaisten ympäristötietoisuuden lisäämiseksi. Muutos lähtee meistä kaikista, siksi toimittajien työ on arvokasta.
Todella esimerkillistä työtä vastuullisuudessa tehdään ympäristöjärjestössä, jotka ovat avanneet silmämme luonnon ahdingolle. Esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliitto on tinkimätön metsien, soiden, vesistöjen ja ylipäätään luonnon moninaisuuden puolustaja. Toiseksi Baltic Sea Action Group (BSAG) ja ylipäätään Itämeren suojeluun keskittyvät tahot ovat hatunnoston arvoisia. Yhtiömme on tehnyt pian kymmenisen vuotta yhteistyötä BSAG:n kanssa. Tässä yhteydessä olen tutustunut heidän Carbon Action -hankkeeseensa, jossa on pitkälti kyse uudistavasta maanviljelystä ja hiilensidonnasta maaperään ja siitä, miten hiilensidonta voidaan todentaa. Yhteistyökumppanina tässä hankkeessa on Ilmatieteenlaitos, jonka tieteellinen johtaja Jari Liski tekee uraauurtavaa työtä ilmaston puolesta.
Esittelyssä | Henrik Poulsen, Toimitusjohtaja Fortdeli-Orkla
Vastuullisuus on minulle tärkeää, koska omassa työssäni vastuullisuus näyttelee isoa osaa päivittäistä tekemistä. Elintarvikkeiden maahantuonnissa ja valmistuksessa on paljon prosesseja, joissa vastuullisuus on läsnä. Iso osa asiakkaistamme arvostaa vastuullisuuden kanssa tehtyä työtä ja niitä valintoja, joilla pyrimme parantamaan vastuullisuutta ja tekemään kestäviä valintoja
Vastuullisuudessa minua inspiroivat erityisesti pakkausmateriaalit, sillä meidän bisneksessä ne näyttelevät isoa osaa. Näiden parantaminen ja jäljitettävyyden kertominen on meille tärkeä asia. Myös teemme paljon työtä selvittävällä tuotteiden alkuperän (kasvattaminen, viljely) joilla on iso merkitys tässä kokonaisuudessa
Tällä hetkellä työssäni tutkimme mahdollisuutta hyvittää logistiikan hiilijalanjälkeä. Tämä on meille tärkeä selvittää ja olemme palkanneet siihen oman henkilön tutkimaan yhdessä ulkopuolisten ammattilaisten kanssa. Meille tulee elintarvikkeita ympäri maailmaa ja logistiikkaa on maalla, merellä ja ilmassa. Meidän selvitys valmistuu syksyllä ja mahdollisesti voimme kertoa tästä syksyllä tai loppuvuodesta. Tämä olisi uusi tapa päästä vielä vastuullisemmaksi toimijaksi Food service -kentässä. Myös teemme uutta ”kasvis” ruoka konseptia Naturli-brändin alla yhteistyössä Restelin kanssa ja mahdollisesti ensi kaudella sellaisia tuotteita olisi Nordiksella tarjolla😊
Luen vastuullisuuteen liittyen erilaisia vastuullisuusraportteja, joita on hyvin saatavilla – kaikissa on omat hyvät kulmansa. Yksi kiinnostavista kirjoista tällä hetkellä on The History of bees (Maja Lunde), sillä mielestäni on hyvä ymmärtää esimerkin kautta, kuinka isosta asiasta on kyse. Jos emme ymmärrä luontoa ja sen auttamista ei millään muulla ole merkitystä isossa kuvassa. Miten aika on muuttanut mehiläisten elämää ja mistä olemme vastuussa.
Seuraan vastuullisuustekijöitä todella paljon. Läheltä pitää nostaa Kotipizza ja heidän tekeminen. Uskalletaan kertoa ja pitää kiinni lupauksista.