Champions Hockey League -kausi starttaa!
HIFK aloittaa CHL-urakkansa Keski-Euroopassa.
Kaikkiaan kahdeksas Champions Hockey League -kausi käynnistyy torstaina 26. elokuuta. HIFK osallistuu Euroopan seurajoukkueiden mestaruusturnaukseen kuudetta kertaa.
Stadilaisseura on parhaimmillaan turnauksessa yltänyt kahdeksan parhaan joukkoon (2014-2015).
Kausi käyntiin vierasrundilla
Uuteen CHL-kauteen HIFK lähtee kivikovassa B-lohkossa.
Zürich Lions oli Sveitsin liigan runkosarjassa neljäs ja lento riitti pudotuspeleissa semifinaaleihin saakka. Joukkueessa pelaa muun muassa Suomen Liigastakin tuttu kanadalaissentteri Justin Azevedo, joka oli Liigan pistepörssin kakkonen Lukon paidassa kaudella 2012-2013.
Mladá Boleslav oli puolestaan Tsekin liigassa runkosarjan kolmas ja ylsi lopulta semifinaaleihin saakka. Tsekkiläisjoukkueen penkin takaa löytyy pelaajaurallaan kaiken voittanut päävalmentaja Pavel Patera. Pateran palkintokaapista löytyy neljä maailmanmestaruutta, olympiakulta sekä Tsekin, Venäjän ja Ruotsin pääsarjojen mestaruudet.
Frölunda keräsi Ruotsin pääsarjassa seitsemänneksi eniten runkosarjapisteitä ja tippui mestaruuskisasta neljännesfinaaleissa. Göteborgin ylpeyden yksi tähtipelaajista on jenkkilaituri Ryan Lasch, joka kylvi tehoja viime kaudella Suomessa ja Sveitsissä.
Ensimmäisen matsiviikon HIFK viettää Keski-Euroopassa. Matka alkaa Zürichistä torstaina, perjantai on matkustuspäivä ja toinen ottelu pelataan lauantaina Mladá Boleslavin kaupungissa, Tsekin pohjoisosassa.
Ensi viikolla samat parit kohtaavat Suomessa. HIFK pelaa Nordiksen tapahtumakalenterin aikaisesta täyttymisestä johtuen kaksi ensimmäistä kotiotteluaan Tikkurilan Trio Areenalla.
Tiedotamme kotiotteluiden lipunmyynnistä myöhemmin.
26.8. | ZSC Lions – HIFK |
28.8. | Mladá Boleslav – HIFK |
2.9. | HIFK – ZSC Lions (Tikkurila) |
4.9. | HIFK – Mladá Boleslav (Tikkurila) |
5.10. | HIFK – Frölunda |
12.10. | Frölunda – HIFK |