Karoliina Rantamäki jatkaa Stadin Gimmoissa

Menneellä kaudella IFK:n naisten joukkueessa pelannut ja kapteenin C-kirjainta kantanut naiskiekkolegenda Karoliina Rantamäki, 42, on tehnyt jatkosopimuksen Stadin Gimmojen kanssa.

Rantamäki on yksi kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä Naisleijonien pelaajista kahden olympia- ja kahdeksan MM-pronssin ansiosta. Ennen Venäjälle siirtymistään vuonna 2007 hän voitti kahdeksan Suomen mestaruutta silloisessa naisten SM-sarjassa Espoossa (1999-2007). SKIF Nizhny Novgorod:in joukkueessa hän viihtyi kaikkiaan 12 vuotta, josta palasi kaudeksi 2019-2020 Suomeen ja ensi kertaa IFK:n riveihin.

– Meillä oli hieno ensimmäinen kausi Naisten Liigassa ja kausi oli todella nousujohteinen. Haastoimme Kärpät puolivälierissä jokaisessa pelissä. Nautin pelaamisesta Gimmoissa ja siksi päätös jatkosta oli helppo tehdä, Rantamäki sanoo.

– Karo oli tärkeä johtaja meille koko kauden ajan niin kentällä kuin pukukopissakin. Hänellä on edelleen kova voitontahto ja vaatimustaso omaan tekemiseensä ja sanomattakin on selvää että sellainen tarttuu myös muihin pelaajiin. On hienoa että hän jatkaa joukkueessa, kommentoi Naisten Liigan päävalmentaja Saara Niemi.

Näytä kaikki uutiset