LähiTapiolan junioreiden viikkoraportti: Kaskimäellä neljän pisteen ilta
Junioreiden viikkoraportissa seurataan HIFK:n U20-, U18-, U18 Akatemian sekä U16-joukkueiden sarjoja.
U20 SM-sarja
Kolleilla pudotuspelikevät U20 SM-sarjassa käynnistyi etuajassa, kun paikka kahdeksan parhaan joukkoon ei ole vielä kiveen hakattu. Joukkue on tiukassa paikassa onnistunut kairaamaan tärkeitä sarjapisteitä. Viime viikon kahdesta ottelusta Kollit saalisti neljä sarjapistettä.
– Kova taistelu peli Jokereita vastaan, jossa osoitettiin sitkeyttä muun muassa alivoimatilanteissa ja voittomaalissa pelin lopussa, koutsi Joni Töykkälä kertoo voitetun paikalliskamppailun jälkeen.
– Espoossa tehottomuus maalipaikoissa ja vastustajan maalivahdin hyvät torjunnat aiheuttivat kahden pisteen menetyksen naapurikaupunkiin.
Eilen tiistaina Kollit kohtasi sarjan yhdeksännellä sijalla olevan Lukon. Sarjataulukossa pykälää korkeammalla ollut stadilaisjoukkue otti isot kolme pistettä Elisa Areenalla lukemin 4–3.
Kollien tehokkain oli vasta toisen ottelunsa maaliskuussa pelannut hyökkääjä Aleksanteri Kaskimäki (1+3). Viime kuussa 18 vuotta täyttänyt ”Kaski” on ollut Kollien tämän kauden tehokkain merkkauttamalla 29 otteluun tehot 19+20=39.
Kolleilla on runkosarjaa jäljellä kaksi ottelua. Lauantaiksi stadilaiset matkustavat Raumalle Lukon vieraaksi ja ensi viikon tiistaina Jokerit vierailee Elisa Areenalla.
KOLLIT – JOKERIT 4–2
KOLLIT – KIEKKO-ESPOO 2–3 VL
KOLLIT – LUKKO 4–3
U18 SM-sarja
HIFK:n U18-joukkue pelasi menneellä viikolla yhden ottelun. Viikon ainoassa HIFK kärsi tiukan kotitappion TPS:aa vastaan.
– Turkulainen joukkue vastaan pääkaupunkiseutulaiset yksilöt. Ei hyvä, päävalmentaja Joni Petrell huokaa.
– Iso viikko tulossa, missä on pakko päästä takaisin kiinni joukkuepelaamisen saloihin ja se yleensä käy parhaiten peilin kautta. Ja tämä tarkoittaa meitä kaikkia. Yksi peli tulevalla viikolla ja sitten pleijarit. Usko ryhmään on kova ja me tullaan vahvana takaisin.
HIFK pelaa lauantaina kotona KalPaa vastaan runkosarjan viimeisen ottelunsa.
HIFK – TPS 2–3
U18 Mestis
HIFK Akatemian ensimmäinen kausi päättyi viime viikolla, ja joukkueen sijoitus ikäluokan Mestiksessä oli lopulta kuudes. Sarjan kahdesta viimeisestä ottelusta ei sarjapisteitä ansaittu.
– Pelattiin Jokipoikia vastaan kaksi erää hyvää kiekkoa. Kolmannessa erässä annettiin mahdollisuus tuomareille puuttua pelin kulkuun ja meidän jäähyt vaikuttivat ottelun lopputulokseen, päävalmentaja Petri Kokko tiivistää.
– Hokkia vastaan viimeinen vääntö. Huolimattomuus käänsi tämän ottelun kotijoukkueelle.
JOKIPOJAT – HIFK AK 5–3
HOKKI – HIFK AK 8–5
U16 SM-sarja
HIFK:n U16-joukkue urakoi viime viikolla kolme ottelua ja runkosarjan päätökseen. Viikkoon mahtui pettymyksiä, taistelua ja isoja onnistumisia.
– TPS:aa vastaan saatiin hyvä startti peliin, mutta ei tehty paikoista maaleja. Kaveri teki ekassa molemmista paikoista maalit ja ajettiin takaa koko loppupeli. Vähän jäi maalinteosta kiinni ja pisteet jäi turkuun, päävalmentaja Ville Wacklin avaa.
– Kärpät Akatemiaa vastaan kauden eka nollapeli ja maalinteko onnistui jokaiselta viisikolta. Hieno peli ja kärsivällisyys koko jengiltä.
– Hämeenlinnassa tultiin kaksi kertaa kahden maalin takaa tasoihin ja lopulta voittoon. Iso kiitos jätkille uskosta ja taistelusta loppuun asti. Hieno runkosarjan lopetus. Nyt kohti pudotuspelejä!
HIFK sijoittui U16 SM-sarjan runkosarjassa sijalle viisi.
TPS – HIFK 3–1
HIFK – KÄRPÄT AK 8–0
HPK – HIFK 4–5 JA
Viimeiset runkosarjaottelut:
Kollit: ti 15.3. klo 20:00 Kollit – Lukko, la 19.3. klo 12:00 Lukko – Kollit
U18: la 19.3. klo 17:20 HIFK – KalPa