logologo
HIFKIlves
la 12.10.2024 klo 17:00

Blues – IFK-matsin ennakko ja kokoonpano

Blues-IFK klo 18.30

IFK pelaa viikon toisen matsinsa tänään Espoossa. Tiistaisessa 115-vuotisjuhlaottelussa kaatui sarjajohtaja JYP ja joukkue lähtee jatkamaan siitä. Kauden aikaisemmassa kohtaamisessa Blues oli parempi maalein 2-0 ja tänään on aika tasoittaa puntit pikkuveljen kanssa. Blues sarjassa neljäntenä, yhtä monta pistettä ja sijaa stadilaisia edellä ja paikallispeliä voidaan pitää kuuden pisteen arvoisena, sillä stadilaisilla on matkaa kuuden sakkiin kaksi pistettä. Viivan yläpuolelle pääseminen helpottaisi kummasti maajoukkuetauolle lähtemisistä.

Blues pelasi eilen ja puristi pisteet Ässiltä, mikä saattaa näkyä terävyytenä alussa mutta väsymyksenä lopussa. Hyvän startin saaminen on kaiken A ja O, takaa-ajajana oleminen kun ei ole tähän mennessä ollut IFK:n vahvinta osaamista. Odotettavissa on kovaa taistelua sarjapisteistä ja kunniasta.

Eriksson: ”Ollaan valmiina heti alussa”

IFK:n ruotsalaissentteri Joakim Eriksson oli haastateltavana pelipäivän lounaan aikaan. Eriksson sanoi tiistaisen JYP-voiton takana olleen hyvä joukkuepeli.

– Voiton avaimena oli se, että pelasimme joukkueena kuten HPK:ta vastaan. Mielestäni paransimme lauantaista ja jos pelaamme samalla lailla koko kauden ajan, johtaa se menestykseen. Pelin täytyy kuitenkin näyttää tuolta joka päivä, Eriksson muistutti pastalautasen takaa.

Juhlapelit ovat olleet perinteisesti vaikeita, mutta tiistaina oli toinen ääni kellossa.

– Voitto oli henkisesti iso, koska olimme hävinneet sitä aikaisemmin pelejä. Olimme selkä seinää vasten ja voittaminen 115-vuotisjuhlapelissä oli hienoa.

IFK juhli tiistaina ja aloitti valmistautumisen Bluesia vastaan keskiviikon aamutreeneissä.

– Emme muuttaneet mitään rutiineja, olemme keskittyneet hyvin ja toivottavasti olemme sitä myös illalla. Blues on pelannut tällä kaudella hyvin ja he voittivat meidät 2-0 viimeksi. He eivät tule antamaan mitään ilmaiseksi ja ellemme ole keskittyneitä, tiedossa on vaikea ilta, Jokke ennakoi.

Tämän kauden sarjaohjelman myötä IFK ei ole vielä isännöinyt Bluesia, vaan matkaa toistamiseen Espooseen. Eriksson näkee sinipaitojen kantavan tänään ennakkosuosikin raskasta viittaa.

– Blues on tällä kertaa hienoinen ennakkosuosikki, normaalistihan he eivät ole IFK:ta vastaan, ja se saattaa sekoittaa hieman heidän keskittymistään. Henkilökohtaisesti rakastin pelata siinä hallissa kahden vuoden ajan ja toivottavasti onnistun tänään taas siellä.

Tällä kaudella tehot 6+6 merkkauttanut Eriksson jatkaa Roope Talajan ja Markus Granlundin keskellä.

– On hyvä että ketju pysyy samana, se auttaa kemioiden syntymisessä. Toivottavasti vältymme loukkaantumisilta ja pelikielloilta ja voimme rakentaa joukkueen varaan tuleville peleille.

Ensimmäisen maalin merkitys on ollut tällä kaudella suuri. IFK on voittanut 8 ottelua varsinaisella peliajalla ja kaikissa niissä se on tehnyt avausmaalin.

– Se ei ole niin yllättävää, sillä monet joukkueet pelaavat tiivistä keskialueen trappia. Avausmaalin tekeminen helpottaa, koska johtoasemassa pelaaminen johtaa helpommin vaarallisiin vastahyökkäyksiin ja läpiajoihin. Takaa-ajossa vastustajan on vaikeampi saada näitä tilanteita. Avausmaalin tekeminen on tähän mennessä ollut erittäin tärkeä ja sen vuoksi pelin alussa on parempi olla valmiina, Eriksson sanoi haastattelun loppuun.

Kokoonpano

IFK:n päävalmentaja Pasi Sormunen ei ole tehnyt muutoksia jengiin, vaan luottaa voittavaan kokoonpanoon.

Ottelusta sivussa

Joel Perrault, Jari Sailio, Mikko Kurvinen, Robert Nyholm, Eero Somervuori, Micke-Max Åsten, Joni Töykkälä, Kyle Klubertanz, Niko Piiparinen ja Kristian Tuohilampi.

Näytä kaikki uutiset