IFK – Blues-matsin ennakko ja kokoonpano

IFK – Blues klo 17.00

Marraskuu on takana viiksineen päivineen, eikä siitä jäänyt paljon kerrottavaa. Kuun loppukaan ei mennyt suunnitellun mukaisesti, sillä petolauma joutui pataan tiistaina ja jäi hurrikaanin pyörteisiin eilen. Kotiin on kuitenkin selvitty ehjin nahoin ja taisteluilme on tänään kohdillaan. Josko lumentulo jättäisi synkkyyden taakseen ja alkaisi uusi, valoisampi aika.

Joulukalenterin ensimmäisestä luukusta tuli tänään pyyhekumi, millä ei valitettavasti pysty pyyhkimään viimeisen neljän matsin lopputulosta. Ne pelit on vedetty yli punakynällä, nyt voi vaan pitää pään pystyssä ja alkaa kirjoittaa uutta tarinaa. Sanonnan mukaan timantit hioutuvat kovassa paineessa ja sitä on riittänyt vaikka muille jakaa. Illan peli näyttää kuitenkin kaiken, kun ärsytetty petolauma saa vieraita Böndeltä.

IFK ja Blues ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti Espoossa. Pikkuveli vei kauden alussa ja isoveli kuittasi jälkimmäisellä kerralla. Espoolaiset ovat tänään ensimmäistä kertaa Nordenskiöldinkadulla ja oman lisämausteensa illalle tuovat IFK-kasvatit Eetu Pöysti ja Teemu Ramstedt, joilla on paljon näytettävää vanhan kotiyleisönsä edessä. Alustavien tietojen mukaan Juuso Riksman on tänään luukkumiehenä. Blues pelasi edellisen kerran torstaina ottaen 3–1-voiton Pelicansista ja saapuu kotijoukkuetta levänneempänä Petoluolaan.

French connection

Jyväskylästä myöhään yöllä kotiutunut stadilaisnippu esittelee tänään kotiyleisölleen kaksi kanukkisentteriään. Joël Perrault ja Mathieu Perreault tekivät eilen liigadebyyttinsä ja odottavat innolla fanien eteen luistelemista. Perreault oli järjestelemässä IFK:n avausmaalia, Perrault enemmänkin totutteli pelaamiseen pitkän loukkaantumisen jälkeen. ”French connection” on tänään suuren mielenkiinnon kohteena ja molemmat ovat valmiita ottamaan kotiyleisön omakseen.

Kokoonpano

IFK:n päävalmentaja Pasi Sormunen on tehnyt pieniä muutoksia kokoonpanoon. Stephane Robidas on tänään sivussa ja tilalle tulee Kyle Klubertanz. Pakkiparit ovat muodossaaan Vaarasuo-Söderholm, Salmi-Jokela ja Melart-Klubertanz.

Pelikiellossa olevan Siim Liivikin paikan ottaa Joni Töykkälä, joka huilasi perjantaina saatuaan tiistaina kyynärpäätaklauksen päähän. Viime viikon Tappara-matsissa saman kohtalon kokenut Iiro Pakarinen ei selvinnyt säikähdyksellä, vaan on edelleen sivussa.

Jengin näet tästä.

Ottelusta sivussa

Stephane Robidas, Ville Varakas, Ville Peltonen, Toni Leinonen, Micke-Max Åsten, Niko Piiparinen, Siim Liivik ja Iiro Pakarinen

Lipunmyynti

Matsiin on tulossa jengiä, lippuja on kuitenkin vielä jäljellä Lippupalvelussa. Ovimyynti alkaa klo 15.00. Lumen myötä liikenne ja pysäköinti on mitä on ja suosittelemmekin huomioimaan julkiset kulkuneuvot.

Punaista på ja ääntä kohti!

Tulosseuranta

Voit katsoa matsin myös URHOtv:n nettilähetyksenä.

Näytä kaikki uutiset