logologo
HIFKTPS
ke 16.10.2024 klo 18:30

Lukko-IFK –matsin ennakko ja kokoonpano

Lukko-IFK klo 18.30IFK pelaa viikon ainoan vierasottelunsa tänään Raumalla. Joukkueet ovat olleet tällä kaudella vastakkain kolme kertaa ja kaikki ottelut ovat päättyneet kotivoittoihin. Lukko voitti lokakuussa Äijänsuolla 3-1 mutta Stadissa kyyti oli kylmempää, sillä IFK vei kettupaitoja 4-1 ja 6-2. Illan isäntäjoukkue majailee taulukon yhdeksännellä sijalla ja IFK puolestaan viidentenä, tasapisteissä neljäntenä olevan naapurin kanssa. Lukko tarvitsee kipeästi pisteitä, sillä 11. oleva Tappara on vain kahden pisteen päässä ja viivan alle putoamisen peikkoa vastaan taistellessa, joukkue on todellakin valmiina tänään.
IFK aloitti viikon jatkoaikavoitolla SaiPasta tiistaina Nordenskiöldinkadulla ja täytyy myöntää, että Rouva Fortuna hymyili ottelun lopussa. Toisaalta taas, kun katsoo taaksepäin pelejä muutaman kauden ajan, niin IFK on kyllä ollut ottavana osapuolena, kun tarkastellaan lopussa tai jatkoajalla vihellettyjä helppoja jäähyjä. Tällä kertaa meni näin päin, seuraavat kerrat luultavasti taas toisin päin – niin kotona kuin vieraissakin.
Tänään lähdetään kuitenkin puhtaalta pöydältä kohti illan ottelua. Raumalla ollaan valmiina toivottamaan stadilaiset tervetulleeksi ja odotettavissa on vauhdikas kiekkoilta.
Peltonen: ”Täys höyry päälle taas”
IFK-kapteeniVille Peltosenkuntoutuminen sujui aikataulun mukaisesti ja hyökkääjä pääsi hyppäämään laatikkoon tiistaina. Sitä ennen piti vielä saada viimeinen varmistus joukkueen lääkäriltä.
– Oli ihan hieno palata kaukaloon, olin siinä kolme treeniä päässyt olemaan mukana ja piti vielä yhdet kuvat ottaa maanantaina ja varmistaa, että luutuminen on sillä tasolla, ettei ole mitään riskejä.Heleniuksen Petrivakuutti että näin on, ja aloin itsekin jo pikkuhiljaa luottaa jalkaan niin paljon, että ei muuta kuin kehiin vaan.
– Sitä oli paljon odotellut ja kyllä sitä paljosta oli jäänyt pois. Oli hieno fiilis kyllä hypätä taas mukaan, Peltonen maalaili.
Peltosen paluuottelu päättyi 4-3 –jatkoaikavoittoon SaiPasta. Kippari oli tyytyväinen lopun taisteluun mutta penäsi joukkueelta vielä parempaa esitystä.
– Peli itsessään oli ihan hieno nousu meiltä, osoitettiin kuitenkin, että löytyi tarvittava määrä tahtoa, malttia ja vähän kärsivällisyyttäkin. Kyllä meidän täytyy paljon parantaa, Peltonen totesi.
Urallaan paljon loukkaantumisia kokenut mutta joka kerta kaukaloon palannut Peltonen ei ollut täysin tyytyväinen omiin esityksiinsä tiistaina.
– Itse henkilökohtaisesti olen tullut omasta mielestäni monesti paremminkin takaisin tommosesta kuukauden tauosta. Kyllä siinä oli vähän pehmeyttä ja terävyyden puutetta mikä näkyi sit kamppailuissa ja irtokiekkotilanteissa varsinkin.
– Tästä parannetaan, alla on taas pari päivää jäällä lisää ja ei se tuu millään muulla kuin tekemällä ja laadukkaasti treenaamalla ja kamppailemalla tuolla jäällä joka päivä, Peltonen pohti.
Peltosen paluun merkitystä joukkueelle on vaikea pukea sanoiksi. Kovassa otteluruuhkassa kapteenia tarvitaan näyttämään suuntaa pelien lisäksi myös välipäivien treeneissä.
– Nyt sitten päästään haastamaan Raumalla Lukko seuraavaksi. Meillä on aika hyvä tilanne, osa jätkistä on pelannut paljon ja kävivät tossa vähän tekemässä voimaa ja fysiikkaa keskiviikkona ja osa meistä sitten teki sen ja oli myös jäällä. Sillä lailla haettiin sitä parasta fiilistä perjantaille. Torstaina oli kaikki paikalla ja vedettiin tiukka treeni. Käytiin vähän omaa peliä läpi ja tehtiin oikein hyvällä meiningillä hommia.
– Aamujäiden kautta kohti Raumaa ja täys höyry päälle taas, Peltonen sanoi.
Peltosen mukaan neljän viikon takaiseen kotivoittoon Lukosta (6-2) ei kannata tuudittautua liikaa.
– Lukko on pelannut valmentajavaihdoksesta huolimatta sellaista suoraviivaista peliä, eikä ollut ehkä ihan valmiina täälä silloin välipäivinä. Päästiin siinä hyvin iskeen ja saatiin hyvä alku. Kyllä siellä odotetaan aina vauhdikasta ja vähän päästä päähän menevää peliä, ja ihan hyvää peliä Lukkokin aina pelaa.
– Pitää vaan katsoa, että meillä pysyy paketti kasassa sillä lailla, että se tehokkuus ja laadukkuus tulee sen hyvän puolustamisen kautta eikä sen kustannuksella, Peltonen määritteli joukkueen pelifilosofiaa.
Kokoonpano
IFK:n päävalmentajaPetri Matikainenon tehnyt kaksi muutosta kokoonpanoon. Tolppien väliin palaaDennis Endrasja puolustajaKristian TuohilampituleeMikko KurvisenpaikalleMikko Jokelanpakkipariksi. Ketjut jatkavat samoina, ainoastaan niiden paikkoja on vaihdettu keskenään.
Jengin näettästä.
Ottelusta sivussa
Markus Kankaanperä, Niklas Huovila, Mikko Kurvinen, Turo Järvinen, Mikko Vainonen, Mikael Paunio, Juuso Riksman, Miihkali Teppo, Aki Kivelä, Micke Åsten, Christian Silfver, Juuso Salmi, Niko Piiparinen ja Jan Lundell.
Otteluselostus
Lukko-matsin selostus Metro FM:llä klo 18.00 alkaen. EetterissäHarri ”Kettu” Hinkkanen. Pre-Game Show alkaa 15 minuuttia ennen matsin alkua ja pelin jälkeen kuultavissa pelaajahaastatteluja.
Metro FM Taajuudet: Keski-Uusimaa (FM 91,6 mhz), Stadi (FM 95,2 mhz & Kaapeli 91,3 mhz). Netissäwww.metrofm.fi
Matsi on nähtävissä myös URHOtv:nnettilähetyksenä.
Tulosseuranta

Näytä kaikki uutiset