IFK:lla iso mahdollisuus Oulussa

Kärpät – IFK klo 18.30

IFK on kovan paikan edessä tänään, kun se pelaa viikon ainoan vierasottelunsa Kärppiä vastaan. Kapteeni Ville Peltonen loukkaantui lauantaina ja tilanteen jälkimainingeista päävalmentaja Raimo Summanen sai viiden ottelun toimitsijakiellon. Pisteitä ja voittoja janoava petolauma on selkä seinää vasten Raksilassa ja juuri se tarjoaa ison mahdollisuuden koko loppukautta ajatellen.

Joukkuetta on koeteltu kesästä lähtien, minkä seurauksena henkinen kantti on vahvistunut ja pelaajat ovat hitsautuneet vaikeuksien kautta hyvin yhteen. Fokus on vain pelaamisessa ja voittamisessa ja lauantainen kotiesitys, maalittomuudesta huolimatta, antoi viitteitä pelin tämänhetkisestä tasosta. Sarjajohtaja oli helisemässä alusta lähtien, ainoastaan maalit jäivät puuttumaan. Ansaittu voitto jäi saamatta, mutta siitä saatu usko omaan pelitapaan kantaa pidemmälle kuin mitä saattaisi arvata.

IFK ja Kärpät ovat iskeneet yhteen neljästi tällä kaudella. Pohjoisen pikkupedot voittivat kaksi ensimmäistä kohtaamista ja stadilaiset seuraavat kaksi. Keskinäisten otteluiden pisteet ovat IFK:n hyväksi 7-5, syksyisen kotitappion ratkettua vasta rankkareissa. Kuudentena oleva Kärpät on sarjataulukossa seitsemän pistettä edellä ja joukkue lähtee selkeänä ennakkosuosikkina otteluun. Kotietua puoltaa myös päävalmentajan puuttuminen IFK:n penkin takaa.

Päävalmentaja Summasen toimitsijakielto kattaa vain itse ottelutapahtuman ja ”Rami” pääsee valmistamaan joukkonsa isoon iltaan. Kapteenin ja päävalmentajan puuttumisen myötä koko joukkueelta vaaditaan vastuunkantoa ja sitä tarjoavat tänään Joonas Tanska ja Jan Lundell, jotka vastaavat peluutuksesta. Jääkiekon sanotaan olevan pelaajien peli ja ratkaisujen tapahtuvan henkilökohtaisista valinnoista. Tänään joukkueella on mahdollisuus näyttää mistä puusta se on veistetty.

Joukkuetta johtaa jäällä Toni Söderholm, jonka rintaan ommellaan tänään C-kirjain.

Näytä kaikki uutiset