logologo
HIFKHPK
ke 06.03.2024 klo 18:30

Kibe astui esiin ratkaisevalla hetkellä

Juuri kun joukkue sitä eniten tarvitsi, Kimmo Kuhta astui esiin. Suvereeni avauserän hallinta toi IFK:lle 2-0-johdon, mutta toisessa erässä hurjasti painostanut SaiPa kuroi pelin tasoihin. IFK oli helisemässä, mutta hädän ollessa suurin Kuhta teki sen, minkä hän parhaiten osaa, eli taikoi maalin kuin tyhjästä.

Kuhta nappasi kiekon hyökkäyspään kulmassa, kiersi SaiPan maalin ja veti tulisen rannelaukauksen etuylänurkkaan. Sen maalin myötä IFK pääsi uudelleen karkumatkalle. Kuhta kertoi hakeneensa ensin syöttöpaikkaa, mutta koska maalilla ei näkynyt vapaita miehiä, hän päätti laukoa itse.

– Piti vaan unohtaa kaikki mitä oli tapahtunut ja mennä vetämään hyvä vaihto, Kuhta sanoi tilanteesta.

– Kiersin maalin ja yritin siihen etukulmaan nostaa. Se on aina välillä auki ja nyt se oli sen verran auki, että se meni sisään, Kuhta kertasi tärkeää osumaansa.

Kolmannessa erässä IFK kesti SaiPan rynnistyksen ja tulostaululla komeili kolmen erän jälkeen lukemat 5-2. Se tiesi, että IFK:n jätkien parrat kasvavat vielä pitkään. Ottelusarja Tapparaa vastaan alkaa keskiviikkona vieraissa. Kotona pelataan seuraavan kerran torstaina.

Näytä kaikki uutiset