live
0-0

Maanantain nuoteilla eteenpäin

Tappara-IFK kello 18.30

IFK:n joukkue lähti jo eilen illalla Tampereelle valmistautumaan tänään pelattavaan viidenteen puolivälieräotteluun. Maanantain voittopeli antoi uskoa siihen, että sarja on käännettävissä ja tänään lähdetään hakemaan kauden ensimmäistä vierasvoittoa Tapparasta. Vaihtoehto on kauden päättyminen.

Sarja on aina vaikeaa katkaista, kun vastustaja ei säästele mitään seuraaviin peleihin ja turvallisen tuntuisessa johtoasemassa oleva joukkue saattaa oikoa joissain paikoissa. Kaikki keinot sarjan katkaisemiseen näyttävät olevan käytössä, kuten esimerkiksi se, että matsin jälkeen puhutaan vastustajan avainpelaaja pelikieltoon.

Joka tapauksessa siitä lähdetään liikkeelle, mihin maanantaina jäätiin.

– Se oli hyvä peli. Löysimme vähän enemmän lääkkeitä Tapparaa vastaan ja saatiin tosi hyvä alku. Siihen panostettiin tietoisesti ja siitä se sitten lähti rullaamaan hyvin, sanoo Niko Piiparinen, joka teki väkevän esityön IFK:n toiseen maaliin edellisessä pelissä.

– Voitimme siinä tilanteessa aloituksen ja pääsin nousemaan aika vapaasti maalille. Siitä reboundista se kiekko hakattiin sisään, en oikein muista enää tarkasti, miten. Oma pelituntuma on nyt parempi ja olen päässyt paremmin sisään, kun tulee matseja alle. Reagointi on parantunut ja on kivaa pelata, kun on koko ajan pelin sisällä.

Maanantain nuotit olivat selvät: Taklauspelillä tunnetaso ylös ja maalien edustoilla ei anneta armoa. Se toimi ja samaa asennetta pitää löytyä tänäänkin.

– Pitää vaan pelata hyvin ja mennä kovaa tilanteisiin varsinkin maalinedustoissa. Me tarvitsemme hyvän alun, se helpottaisi aika paljon. Tietysti turhat jäähyt pitää saada pois, sillä erikoistilanteet ovat tärkeitä.

IFK:n kokoonpanossa on muutamia muutoksia sitten maanantain. Eero Somervuori palaa kaukaloon yhden pelin huilin jälkeen ja Martti Järventie on puolustuksessa Kyle Klubertanzin paikalla. IFK:n kokoonpanon löydät täältä.

Näytä kaikki uutiset