logologo
HIFKPelicans
ke 28.02.2024 klo 18:30

Tappara – IFK-matsin ennakko ja kokoonpano

Tappara – IFK klo 18.30

IFK pelaa tänään ensimmäisen ottelunsa, uuden päävalmentajan, Raimo Summasen alaisuudessa. Summanen nimitettiin eilen joukkueen käskyttäjäksi ja ”Rami” on ehtinyt vetää jengille kahdet harjoitukset. Summanen totesi maanantaisessa haastattelussaan, ettei kahdessa päivässä tehdä taikatemppuja ja painotti pelin näyttävän missä joukkueen kanssa mennään. Pelaamiseen on tehty pieniä viilauksia ja itse ottelussa reagoidaan tilanteen mukaan.

IFK ja Tappara ovat kohdanneet tällä kaudella kolmesti. Tappara voitti kaksi ensimmäistä maalein 3-2 mutta jäi kolmannella kertaa petolauman jalkoihin maalein 5-1. Kirvesrinnat ovat pelanneet hyvän kauden ja löytyvät ansaitusti sarjan neljänneltä sijalta. Joukkueen harjoittama, vahva, kiekottoman miehen häirintäpeli on ollut yksi menestyksen kulmakiviä ja stadilaisilla on tänään täysi työ sen murtamiseen. Vieraspelaaminen on ollut tällä kaudella yksi petolauman kompastuskiviä ja tänään käännetään kaikki kivet voiton saamiseksi. Tappara on matsin ennakkosuosikki ja Hakametsässä riittää tänään tunnelmaa, pelataanhan tänään kierroksen mielenkiintoisin ottelu.

Kurvinen ja Hannula kehissä

IFK saa tänään kaksi uutta miestä kokoonpanoon. Luotettava peruspakki, Mikko Kurvinen, palaa kokoonpanoon kahden kuukauden tauon jälkeen ja uusi hankinta, Mika Hannula, tekee debyytinsä IFK-paidassa. Kurvi tulee Ville Varakkaan pariksi ja Hannula ykkösnyrkin oikeaan laitaan.

Hannulan haastattelun aamujäiden jälkeen pääset katsomaan tästä.

Kokoonpano

Ottelusta sivussa

Toni Söderholm (kuume) Nico Friman, Micke Åsten, Christian Silfver, Thomas Nykopp, Juuso Salmi ja Kristian Tuohilampi

Loukkaantuneet

Joël Perrault, Eero Somervuori, Niko Piiparinen ja Iiro Pakarinen.

Ottelun selostus

Harri Hinkkanen selostaa ja Hakki Hagman kommentoi taistelua Hakametsästä Metron taajuuksilla 95,2MHz ja 91,6MHz. Nettiradioa pääset kuuntelemaan täältä klo 18.20 alkaen.

Voit katsoa matsin myös URHOtv:n nettilähetyksenä, jonka pääset ostamaan täältä.

Tulosseuranta

Siipiä ja puujalkoja

Kasper Kotkansalo ja Juha Jääskä nauttivat Texas Peten kastikkeista ja puujalkavitseistä.

Näytä kaikki uutiset