Uusin IFK Magazine ilmestynyt
Uusin ja samalla viimeiseksi jäävä IFK Magazine on ilmestynyt. Lehti lopetetaan, koska sen ilmoitusmyynti- ja levikkitulot eivät enää riitä kattamaan kunnolla sen menoja.
Esillä ovat joukkueesta mm. kauden yllätysmaalivahti Ville Husso ja maalitykki Juuso Puustinen. Mukana on Seuraava maali -projekti, jossa joukkueen kokeneet pelaajat hahmottavat tulevaisuuttaan uriensa jälkeen.
Liigan uusi toimitusjohtaja Kimmo Rannisto kertoo urastaan IFK:n junioreissa. Nykyjunioripuolesta esillä on C-ikäluokan kokenut valmentaja Tommi Railo.
Perinnepuolella kerrotaan, miten Frank Moberg johti yhtä aikaa Hotelli Hesperiaa ja IFK:ta, sekä Matti Hagmanin vaiheet ulkomailla. Samoin on selvitetty, ketkä olivat liigajoukkueen nyt käyttämien numeroiden merkittävimmät aiemmat kantajat.
Mukana ovat myös cheerleadereiden juhla ja wc IFK:n väreissä. Kirjapuolella on arvosteltu niin Juha Rantasilan kirjoittama elämänkerta kuin Carl Brewerista kertova kirja.
Viimeisen IFK Magazinen voi ostaa Nordikselta KSB:n myyntipisteistä sekä hyvin varustetuista Lehtipisteistä.