logologo
HIFKPelicans
ke 28.02.2024 klo 18:30

Luttinen tykitti ratkaisun rankkarikisassa

IFK-Ässät 4-3 vl. (0-1, 1-0, 2-2, 0-0, 1-0)

Nordiksen lauantai-illasta ei puuttunut draamaa. Johtoasema IFK:n ja Ässien pelissä vaihtui kolme kertaa, Ville Peltonen teki tasoitusmaalin kuusi sekuntia ennen kolmannen erän päätöstä, Ville Husso laittoi rankkarikisassa luukut kiinni ja Arttu Luttinen tykitti voittomaalin yläpesään. Mahtava ilta päättyi kotiyleisön riemuun.

IFK:n kasvatti Tuukka Mäkelä pelasi tänään ensimmäisen ottelunsa IFK:n liigajoukkueen paidassa Nordiksella. Kokenut puolustaja luuti luotettavasti omassa päädyssä.

– Tästä on unelmoitu pikkupojasta saakka, todella upea fiilis. On ihan älyttömän hienoa pelata täällä. Ei mistään muusta saa tälläisia kiksejä kuin tästä työstä, Mäkelä kertoi ottelun jälkeen.

– Matsi oli tänään kyllä todella tasainen. Sellaista seilausta päästä päähän molemmilta joukkueilta. Oli erittäin tiukka matsi oli.

Tuukka myös hiukan kynäili ottelun aikana, mutta ei aivan päässyt veivaamaan kiekkoa ohi vastustajan puolustajan.

– Jalka ei vaan tänään riittänyt viemään kynää loppuun saakka. Ensi kerralla sitten, Mäkelä naureskeli.

Kaksi ensimmäistä erää olivat joukkueilta tasaväkistä vääntöä ja maaleja nähtiin vain kaksi. Toinen erä oli IFK:lta vahvaa taistelua ja maalipaikkojakin saatiin aikaiseksi, mutta tasoitusta saatiin odottaa erän loppuminuuteille. Jasse Ikonen taisteli laidasta vastustajien läpi, ampui b-pisteen kohdalta ranteella ja kiekko kimposi maaliin Juuso Puustisen housunpuntista.

Kolmas erä alkoi IFK:lta hienosti ja paine saatiin pidettyä vastustajan päädyssä. Vain kahden minuutin pelin jälkeen Eero Somervuori antoi hienon syötön kulmasta Toni Leinosen lapaan. ”Leiska” ei erehtynyt, vaan ampui kovan rannarin ohi vastustajan maalivahdin ja IFK johti peliä 2-1.

Ässät ei kuitenkaan päästänyt IFK:ta tänään helpolla, vain viisi minuuttia edellisestä Ässät tasoitti pelin ja muutamaa minuuttia myöhemmin lukemat olivat jo 3-2 vastustajan hyväksi.

Erän lopussa IFK pelasi kuudella kenttäpelaajalla taistellen vimmatusti ja kun vain kuusi sekuntia oli pelikellossa jäljellä, kapteeni Ville Peltonen survoi kiekon lähes väkisin maalin edustalta verkkoon. Lukemissa 3-3 siirryttiin jatkoajalle. Jatkoajallakaan ei maaleja saatu aikaiseksi ja tiukan voittomaalikilpailun jälkeen IFK voitti ottelun Luttisen maalilla lukemin 4-3.

Voiton myötä IFK nousi jälleen kuuden parhaan joukkoon sarjataulukossa.

Ensi viikon tiistaina IFK matkustaa Tampereelle kun vastaan asettuu vieraissa Ilves.

Seuraavan kerran himassa pelataan vasta ensi viikon perjantaina kun Blues saapuu jälleen vierailemaan Nordikselle.

Palkitut

Ravintolaketju Martina: Ryan Thang
Ravintola Mamma Rosa: Jasse Ikonen
Bilteman avausmaali: Juuso Puustinen

Ottelun tilastot

Siipiä ja puujalkoja

Kasper Kotkansalo ja Juha Jääskä nauttivat Texas Peten kastikkeista ja puujalkavitseistä.

Näytä kaikki uutiset