logologo
HIFKIlves
la 12.10.2024 klo 17:00

Tiedote: Michael Keränen siirtyy IFK:hon

Kuusi uutta pelaajaa IFK:n ensi kauden joukkueeseen.

IFK on vahvistanut ensi kauden joukkuettaan kuudella pelaajalla. IFK:hon siirtyvät hyökkääjät Michael Keränen, Matti Lamberg ja Sami Blomqvist, puolustajat Lauri Taipalus ja Yohann Auvitu sekä maalivahti Kevin Lankinen.

Keränen, 24, siirtyy IFK:hon Tampereen Ilveksestä, jonka riveissä hän teki viime kaudella 52 liigaottelussa 52 (17+35) tehopistettä. Keränen sijoittui Liigan pistepörssissä toiseksi. Hänen sopimuksensa kattaa ensi kauden.

– Tavoitteeni on NHL:ssä, mutta valmiina pelaajana, koska aikaa harjoitteluun on siellä vähän. NHL:stä on tullut hieman sellaista viestiä, että saattaisin olla vuoden kuluttua valmis sinne, Keränen kommentoi.

– Nyt halusin kovimman mahdollisimman haasteen Suomessa ja näen, että se on IFK:ssa. Tämän seuran kautta moni pelaaja on kulkenut NHL:ään.

Lankisen sopimus on kolmevuotinen ja Lambergin, Auvitun ja Taipaluksen sopimukset kattavat kaksi seuraavaa kautta. Blomqvistin sopimus kattaa ensi kauden ja siihen sisältyy koeaika.

26-vuotias Taipalus nousi viime kaudella SaiPan luottopuolustajaksi. Hän teki viime kaudella pisteet 7+9=16 ja pelasi keskimäärin 20.18 minuuttia ottelussa.

Ranskalaispuolustaja Auvitu, 24, siirtyy IFK:hon JYPistä, jossa hän voitti Suomen mestaruuden keväällä 2012. Auvitu on pelannut Liigassa neljällä viime kaudella yhteensä 113 ottelua ja tehnyt niissä tehot 5+15=20.

Lankinen, 19, on Kiekko-Vantaan kasvatti, joka on pelannut viime vuodet Jokereissa. Hän pelasi ensimmäiset peliminuuttinsa Liigassa viime syksynä, kun hänet vaihdettiin kolmannessa erässä Jokerien maalille vierasottelussa Oulussa. A-juniorien SM-liigassa hän pelasi viime kaudella 36 ottelua torjuntaprosentilla 91,7.

Kiimingistä kotoisin oleva Kärppien kasvatti Lamberg, 21, on pelannut urallaan 41 Liigaottelua Jokerien riveissä tehoin 3+4=7.

23-vuotias Blomqvist on Bluesin kasvatti, joka on pelannut urallaan 94 Liigaottelua tehoin 12+7=19. Viime kaudella hän pelasi Jokipojissa 56 Mestis-ottelua tehoin 25+32=57. Blomqvist pelasi Antti Törmäsen valmentamassa Bluesin A-juniorijoukkueessa kausilla 2007-2009.

Näytä kaikki uutiset