logologo
HIFKJukurit
ke 09.10.2024 klo 18:30

FALCK TIETURVA: Kolleille viiden pisteen potti Vaasasta

IFK:n juniorit olivat jälleen tositoimissa ympäri Suomea viime viikolla. B2-nuoret nappasi viidennen peräkkäisen voittonsa, kun SM-alkusarjan kärkiottelussa kaatui vieraissa Tappara. C-nuorten SM-karsintasarjan ykköslohkossa IFK-Challenger pelasi yhden ja kakkoslohkossa IFK kaksi ottelua. B-nuoret ja Kollit sen sijaan urakoivat viikon aikana peräti kolme ottelua.

"Peli yski ja nikotteli koko viikonlopun ajan"

Kollit pelasi viikonloppuna kolme ottelua kolmessa päivässä, kun Nuorten SM-Liigan runkosarjan ensimmäinen sarjaturnaus pelattiin Vaasassa. Kolmen ottelun saldoksi tuli yksi voitto ja kaksi tappiota, tosin yhdessäkään ottelussa Kollit ei jäänyt pisteittä. Perjantaina JYPiä vastaan Kollit karkasi reilussa puolessa tunnissa 2-0-johtoon Juha Jääskän ja Elias Ulanderin maaleilla, mutta JYP nousi tasoihin ja ratkaisu venyi lopulta aina voittomaalikilpailuun asti. Siinä nähtiin lopulta vain yksi maali ja siitä vastasi JYP, joka näin ollen nappasi kahden pisteen arvoisen voiton. Niilo Halonen Kollien maalissa torjui ottelussa 24 kertaa. Dan Nybondas oli syöttäjänä molemmissa Kollien maaleissa.

Lauantaina Kollit oli vahvasti matkalla kohti voittoa ylivoimaisesta sarjakärjestä Kärpistä, joka oli hävinnyt kauden aikana 23 pelaamastaan ottelusta ainoastaan kolme. Kollit johti ottelua kahden erän jälkeen jo 4-1, kun maalinteossa olivat onnistuneet Elias Ulander, Oliver Schnitt, kolme tehopistettä (1+2) nakuttanut Nybondas, sekä Otto Vesikivi. Kolmannessa erässä Kärpät kuitenkin nousi tasoihin viemällä viimeisen kaksikymppisen maalein 0-3. 4-4-tasoitusmaali nähtiin ajassa 58.03. Jatkoaikaa ehdittiin lopulta pelata ainoastaan reilu minuutti, kun Aatu Luusuaniemi kruunasi Kärppien huikean nousun 4-5-voittomaalin myötä. Halonen Kollien maalissa venyi tällä kertaa 31 torjuntaan ja maaleista Lauri Kulmala syötti kaksi.

Raskas viikonloppu sai lopulta kolmen pisteen arvoisen päätöksen, kun sunnuntaina maalivahti Anton Ignatiuksen (32 torjuntaa) uran ensimmäisen Kolleissa pelatun nollapelin myötä turnausisäntä Sport kaatui 1-0. Ottelun ainoa maali nähtiin toisessa erässä ajassa 34.09 ja siitä vastasi tasavajaalla Oliver Schnitt. Voiton myötä Kollit katkaisi kuuden ottelun mittaiseksi venyneen tappioputkensa.

– Peli yski ja nikotteli koko viikonlopun ajan. Ottelu JYPiä vastaan oli kaaoksen omaista, mutta tekeminen tuloksen valossa kontrollissa viimeiseen erään saakka. Kärppiä vastaan pelattiin suunnitelman mukaisesti kaksi ensimmäistä erää. Puolustus ja tehokas viimeistely toi meille 4-1-johdon. Viimeisessä erässä oletettiin jo liikaa, sekä hutiloitiin tilanteissa siihen malliin, että tarjoilimme Kärpille lopulta tasoituksen ja extrapinnan jatkoajalla. Sportia vastaan peli jatkoi nikotteluaan, mutta maltillinen taistelu pinnoista toi kaikki kolme pinnaa pitkästä aikaa Stadiin, Kollien päävalmentaja Tommi Hämäläinen paketoi viikonlopun tapahtumat.

Kollit on sarjassa nyt sijalla yhdeksän. Eroa neljänteen sijaan ja suoraan puolivälieräpaikkaan on vain neljä pistettä.

"Yksi kauden parhaista matseista"

Myös IFK:n B-nuorten joukkue urakoi Kollien tavoin kolme ottelua. Keskiviikkona IFK avasi maalihanat vierasottelussa Bluesia vastaan Mikael Päivärinnan osumalla. Blues tasoitti ja meni ohikin, mutta Anton Korhosen tasoitusmaalilla ensimmäiselle erätauolle lähdettiin tasatilanteessa 2-2. Toisessa erässä nähtiin kaksi maalia. Ensin Tom Grönblom vei IFK:n jälleen johtoon, mutta Blues tasoitti ylivoimalla kolmisen minuuttia ennen toista erätaukoa. Kolmannen erän ollessa maaliton ratkaisu venyi aina jatkoajalle saakka. Jatkoajalla IFK:n sankariksi nousi Aleks Haatanen, jonka 4-3-voittomaali syntyi pelikellon näyttäessä aikaa 60.22. Jere Huhtamaa IFK:n maalissa torjui 24 kertaa.

– Yksi kauden parhaista matseista, jonka pojat ovat pelanneet ja ansaittu voitto! Ukot ja kiekko liikkui kivasti ja kamppailupelaaminen oli hyvällä tasolla koko matsin ajan. Saatiin hyökkäysalueen riistoista ja nopeista keskialueen käännöistä luotua monia hyviä tilanteita Bluesin päätyyn, mutta ripaus kylmäpäisyyttä tarvitaan maalintekoon, B-nuorten päävalmentaja Mika Niskanen kertasi ottelua.

Perjantaina IFK kohtasi Hämeenlinnassa HPK:n. Avauserän jälkimmäisellä kymmenminuuttisella nähtiin peräti viisi maalia ja ne syntyivät aikavälillä 11.22-17.28. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin IFK:n johtaessa 3-2, kun vierasjoukkueelta maalinteossa onnistuivat Atte Huhtela, Axel Rindell alivoimalla, sekä Blues-ottelun jatkoaikasankari Haatanen (1+1). Rindellin ottelun toinen maali vei IFK:n ajassa 32.06 jo 4-2-johtoon. HPK ei kuitenkaan luovuttanut, vaan iski toisen erän lopulla ja kolmannen erän alussa kaksi maalia nousten tasoihin 4-4:ään. Ottelu näytti jo menevän jatkoajalle, kunnes kotijoukkue onnistui maalinteossa reilu minuutti ennen täyttä aikaa ja tämä riitti lopulta täyteen pistepottiin. IFK:n maalissa pelannut Henrik Tikkanen torjui 24 kertaa.

– Pelillisesti sama teema jatkui eli oltiin kuskin paikalla koko matsin ajan. Kiekollinen peli oli hyvällä tasolla ja saatiin käännettyä peliä nopeasti keskialueelta, jonka kautta tuotettiin laadukkaita paikkoja vastustajan maalille. Tällä kertaa johtoasemassa pelaamisen lainalaisuudet eivät olleet muistissa, vaan kaaduttiin omiin hölmöihin virheisiin ja HPK:n hyvään ylivoimapeliin, josta vastustaja rokotti hyvällä prosentilla, Niskanen harmitteli.

IFK päätti viikkonsa voittamalla kotonaan Elisa Areenalla lauantaina Sportin maalein 5-3. Kahden erän jälkeen IFK:n johto oli 2-1, kun maalinteossa olivat onnistuneet avauerässä Huhtela (1+1) ja toisessa erässä Rindell. Kolmannesta erästä tuli huikea jännitysnäytelmä. Sport teki ensin kaksi maalia peräkkäin ajassa 49.39, sekä 53.39 siirtyen ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon. Eppu Karuvaara (1+1) kuitenkin tasoitti 3-3:een ajassa 57.08. 31 sekuntia ennen päätössummeria IFK:lle tuomittiin rangaistuslaukaus, mutta Haatanen ei kuitenkaan onnistunut maalinteossa. Vain 22 sekuntia tämän jälkeen, yhdeksän sekuntia ennen täyttä aikaa, ottelussa kaksi IFK:n maaleista syöttänyt Haatanen teki esityön Japser Ranniston viimeistelemään voittomaaliin ja näin IFK:lle täysi pistepotti huikean taistelun jälkeen. Loppunumerot 5-3:een laukoi Konsta Hirvonen (1+2) viimeisellä sekunnilla. Huhtamaa venyi voitto-ottelussa 25 torjuntaan.

– Viikon heikoin esitys pelillisesti, vaikka naarattiin voitto. Voittoon voi olla tyytyväinen, mutta tapaan jolla se tuli niin ei. Täytyy nostaa pojille hattua loppuun asti pelaamisesta, Niskanen viittasi viime hetkien tasoitus- ja voittomaaliin.

IFK on B-nuorten SM-alkusarjassa viidentenä.

Karhu-Kissat katkaisi B2-nuorten voittoputken

IFK:n B2-nuorten kahden ottelun viikko käynnistyi perjantaina SM-alkusarjan kärkiottelulla Tampereella Tapparaa vastaan. Avauserän jälkimmäisen kymmenminuuttisen alussa joukkueet intoutuivat maalintekoon oikein kunnolla, kun reilussa neljässä minuutissa nähtiin neljä maalia. Ensin Andrei Ogloblin vei IFK:n 1-0-johtoon ylivoimalla, mutta pari minuuttia myöhemmin Tappara tasoitti ja heti perään siirtyi vielä johtoonkin. IFK:n 2-2-tasoituksesta vastasi kolmen tehopisteen (2+1) ottelun pelannut Juuso Hyttinen ennen ensimmäistä erätaukoa. Hyttisen toinen maali ottelussa syntyi toisen erän puolivälin jälkeen vieden IFK:n 3-2-johtoon. Hyttinen myös rakensi esityön ajassa 37.11 tulleeseen 4-2-voittomaaliin, jonka viimeisteli Jesse Pietikäinen ylivoimalla (1+1). Kun päätöserässä molemmat onnistuivat maalinteossa kerran, niin kärkiottelun voitto kirjattiin IFK:lle lukemin 5-3. Voitto oli IFK:lle viides peräkkäinen. IFK:n viidennen maalin laukoi Lassi Vitali, jonka saldo oli Hyttisen tavoin 1+2. Tubbe Hellströmin voitto-otteluun vaadittiin 37 torjuntaa.

Kuudes peräkkäinen voitto jäi haaveeksi, kun Karhu-Kissat käänsi lauantaina pelatun ottelun kotonaan edukseen iskemällä viimeisillä minuuteilla kaksi maalia. 3-3-tasoitus syntyi ajassa 57.36 ja 3-4-voittomaali vain yhdeksän sekuntia myöhemmin. IFK:sta maalinteossa onnistuivat Pietikäinen, Ogloblin, sekä 1+1 tehot viimeistellyt Jaakko Innanen. Veeti Rönkkö urakoi IFK:n maalissa 33 kertaa.

Tappiosta huolimatta IFK jatkaa alkusarjan kärjessä pisteen erolla ennen Tapparaa.

C-nuorten karsinnoissa kolmen tappion viikko

C-nuorten SM-karsintasarjan kakkoslohkossa IFK hävisi molemmat viikon ottelunsa. Perjantaina kotiottelussa Pelicansia vastaan IFK karkasi jo avauserässä ensimmäisten 15 minuutin aikana 3-0-johtoon Roope Turusen kahdella ja Daniel Mäkiahon yhdellä maalilla, mutta Pelicansin kavennus pari minuuttia ennen ensimmäistä erätaukoa herätti vierasjoukkueen todelliseen taisteluun voitosta. Toisen erän jälkimmäisellä kymmenminuuttisella Pelicans latoi kolme maalia kahdeksaan ja puoleen minuuttiin siirtyen 3-4-johtoon ja tästä ei IFK ei enää toipunut. Päätöserä oli maaliton. Christoffer Sedoff oli syöttäjänä kaikissa IFK:n kolmessa maalissa ja Matti Fingerroos torjui 23 kertaa.

Lauantaina IFK kohtasi Bluesin vieraissa. Varsinaisella peliajalla molemmat onnistuivat maalinteossa kolme kertaa ja kun jatkoajalla ei maalia nähty, ratkaisua lähdettiin hakemaan voittomaalikilpailusta. Siinä ainoa onnistuja oli kuudentena laukojana vuorossa ollut kotijoukkueen Hugo Rikkilä, jonka onnistuminen toi Bluesille lopulta voiton. IFK:lta varsinaisella peliajalla maalinteossa onnistuivat Turunen (1+1), Eero Kiiski, sekä Leo Ring (1+1). Fingerroos urakoi vierasjoukkueen maalissa peräti 42 torjuntaa.

Kaksi tappiota ja vain yksi piste kahdesta ottelusta pudotti IFK:n lohkossaan kolmanneksi. Eroa kärkijoukkue Jokereihin on tosin vain kuusi pistettä ja IFK:lla on yksi ottelu vähemmän pelattuna.

Ykköslohkossa IFK-Challenger kärsi Malmilla 1-4-kotitappion Sportille. Bruce Christianson vei kotijoukkueen avauserässä 1-0-johtoon vain 13 sekunnin pelin jälkeen Joel Koskisen ja Valtteri Nurmisen esityöstä. Sport kuitenkin nousi toisessa erässä tasoihin ja 40 sekuntia ennen toista erätaukoa kotkapaidat viimeistelivät voittomaaliksi jääneen 1-2-maalin. Molemmat toisen erän maalinsa Sport viimeisteli ylivoimalla. Kari Piiroinen IFK-Challengerin maalissa torjui 46 kertaa.

Viikon tehokkaimmat (koko kauden tehopisteet)

Kollit: Dan Nybondas 1+4 (24 ottelua, 5+9=14), Elias Ulander 2+0 (23, 3+10=13), Oliver Schnitt 2+0 (24, 3+2=5), Juha Jääskä 1+1 (11, 6+5=11), Joakim Kukkonen 0+2 (17, 10+6=16), Lauri Kulmala 0+2 (22, 1+11=12)

B-nuoret: Konsta Hirvonen 1+4 (17 ottelua, 7+11=18), Aleks Haatanen 2+3 (14, 3+7=10), Axel Rindell 3+0 (20, 6+6=12), Atte Huhtela 2+1 (12, 3+4=7), Eppu Karuvaara 1+2 (17, 6+7=13)

C-nuoret: Roope Turunen 3+1 (9 ottelua, 4+4=8), Leo Ring 1+2 (16, 11+14=25), Christoffer Sedoff 0+3 (16, 5+16=21), Daniel Mäkiaho 1+1 (17, 16+14=30), Eero Kiiski 1+1 (16, 7+8=15)

B2-nuoret: Lassi Vitali 1+3 (10 ottelua, 6+8=14), Jesse Pietikäinen 2+1 (22, 11+13=24), Juuso Hyttinen 2+1 (21, 9+10=19), Andrei Ogloblin 2+0 (19, 3+4=7), Jaakko Innanen 1+1 (17, 17+28=45), Aleksi Blomberg 0+2 (22, 3+11=14)

C-Challenger: Bruce Christianson 1+0 (14 ottelua, 4+3=7), Joel Koskinen 0+1 (16, 0+2=2), Valtteri Nurminen 0+1 (8, 1+1=2)

Tulevat ottelut

Kollit: pe 25.11. klo 18.30 Kollit-Jokerit, la 26.11. klo 16.00 HPK-Kollit

B-nuoret: la 26.11. klo 17.50 IFK-TPS, su 27.11. klo 15.30 Blues-Akatemia-IFK

C-nuoret: la 26.11. klo 15.20 IFK-TUTO, su 27.11. klo 15.20 IFK-KJT-Haukat

B2-nuoret: la 26.11. klo 16.50 IFK-SaiPa (Malmi), su 27.11. klo 12.50 IFK-Ässät (Malmi)

C-Challenger: la 26.11. klo 13.50 IFK-Challenger-JYP (Malmi)

Teksti: Jari Hotti @JariHotti

Näytä kaikki uutiset