logologo
HIFKIlves
la 12.10.2024 klo 17:00

DANA BREVININ MATSIRAPORTTI: IFK:lle pinnat puolustajien maaleilla

IFK-KooKoo 3-2 (1-0, 1-1, 1-1)

IFK otti toisen peräkkäisen voittonsa kaatamalla kotipelissään KooKoon. Joukkueen puolustajat olivat hyvässä vireessä, sillä Matt Generous teki toisessa erässä IFK:n toisen maalin ja päätöserässä voittomaalin teki Ryan O’Connor.

IFK oli hyvällä jalalla liikkeellä ja avauserän puolivälissä Joonas Rask vei joukkueen 1-0-johtoon. Rask murtautui KooKoon maalinedustalle ja ampui kiekon yläpesään. Toista erää oli pelattu reilut kuusi minuuttia, kun KooKoon Mikko Jokela iski tasoituksen. Generous oli juuri päässyt jäähyltä, kun Jokela löysi kiekonmentävän aukon etuylänurkasta ja tasoitti pelin 1-1:een. Toisen erän puolivälissä IFK meni jälleen johtoon. Teemu Eronen ja Saku Salmela syöttelivät Generousin avopaikkaan ja jenkkipuolustaja teki kauden ensimmäisen maalinsa.

Päätöserän alussa KooKoo tasoitti jälleen, mutta erän puolivälin lähestyessä kotijoukkue iski ratkaisun nopeasta hyökkäyksestä. Juhamatti Aaltonen syötti toiseen aaltoon nousseelle O’Connorille, jonka laukaus epäonnistui, mutta putosi kaaliperhosena maaliin: 3-2.

Lopussa IFK kesti Niklas Bäckströmin johdolla ja otti kolme sarjapistettä.

Katso ottelun tilastot ja maalikooste.

IFK:n seuraava matsi on torstaina, jolloin Nordikselle saapuu visiitille SaiPa. Osta liput matsiin Ticketmasterista.

Näytä kaikki uutiset