logologo
HIFKKooKoo
ke 30.10.2019 klo 18:30

GIGANTTI OTTELUSTUDIO: “Me uskomme tekemiseemme”

play

IFK - Pelicans klo 17.00. Ovet auki klo 15.30.

IFK lähtee pudotuspelien hima-avaukseensa hakemaan revanssia torstain tappiosta Lahdessa. Pelicans onnistui kotonaan täydellisesti, mutta myös IFK:n pelissä oli nähtävissä hyviä aihioita.

GIGANTTI Ottelustudiossa perattiin edellistä matsia sekä punnittiin joukkueiden voimasuhteita tälle illalle ja koko sarjaan. Mika Kortelaisella oli studiossa vieraanaan IFK:n valmennukseen kuuluva Kari Kalto.

– Karut lukemat olivat Lahdessa ja yksi peli perässä lähdetään tähän iltaan, Kalto totesi.

– Saimme hyvän lähdön peliin. Siinä oli hyvää tekemistä ja saimme paineistettua Pelicansia. Sitten maalit lähtivät hieman ohjaamaan peliä, mutta siinä oli hyviä elementtejä olemassa.

Loppulukemat imartelevat kotijoukkuetta kenttätapahtumiin nähden myös Kalton mielestä.

– Ei se pelillisesti ollut 6–0, mutta tietysti vastustajan hyvyyttä, että iskivät paikoista. Meidän pitää pystyä puolustamaan paremmin – etenkin maalinedustalla.

Torstaina IFK oli alussa vastustajaa terävämpänä liikkeellä ja ensimmäiset paikat aukesivatkin stadilasille. Viimeistelyssä oltiin kuitenkin pahasti vastustajaa jäljessä.

– Siellä kytee todella paljon hyvää meidän tekemisessä. Vielä, kun saadaan kiekkoa maalille ja päästään haastamaan Pelicans-maalivahtia enemmän, niin hyvä tulee.

Pelicans pääsi iskemään IFK:n maalinedustalta parikin osumaa torstaina. Etenkin toisen erän alkuun tullut 3–0-osuma oli loistava esimerkki röyhkeästä playoffs-maalista.

– Kyllä omalla maalinedustalla täytyy olla tyly ja kova, eikä päästää ketään sinne. Sama pätee toisessa päässä: täytyy mennä kovaa maalille ja olla valmis ottamaan osumaa siellä.

Hölmöihin jäähyihin ei ole varaa. Pelicansilla on vaarallinen ylivoima, joka toimi myös edellisessä ottelussa.

– Boksista täytyy pysyä poissa. Siellä on pelimiehiä, jotka varmasti hyödyntävät liiallisen jäähyilyn.

Mika Kortelainen totesi vielä loppuun, että pitkässä ottelusarjassa usko omaan tekemiseen ratkaisee paljon, että kuinka sarjassa lopulta käy.

– Me uskomme tekimiseemme – ja pitääkin uskoa! Toivottavasti kaikki muutkin uskovat.

– Torstaina oli ensimmäinen peli ja siitä otetaan opiksi ja jätetään ne virheet pois. Mennään eteenpäin, kuten “Juti” aikoinaan sanoi, nauroi Kalto.

 

IFK:N KOKOONPANO

Maalivahdit

53 Atte Engren
36 Markus Ruusu (varalla)

Hyökkääjät

86 Erik Thorell – 12 Juhani Tyrväinen – 88 Joonas Rask (A)
51 Juha Jääskä – 15 Anton Lundell – 43 Sakari Salminen
32 Lennart Petrell (C) – 19 Juho Keränen – 18 Teemu Tallberg
14 Teemu Engberg – 28 Jasse Ikonen – 45 Micke Åsten

Puolustajat

42 Teemu Eronen – 57 Johan Motin
8 Ville Varakas  – 6 Joonas Lyytinen
27 Kyle Quincey – 24 Ryan O’Connor
2 Markus Kankaanperä (A)

Näytä kaikki uutiset