logologo
HIFKPelicans
la 30.03.2024 klo 17:00

IFK ryöstöretkelle Poriin – Quincey palaa kokoonpanoon

Ässät - IFK klo 18.30.

IFK pelaa tänään kovassa paikassa Porin lauantai-illassa. Vain kolme pistettä kelpaa sarjajumboa vastaan, mutta Isomäki ei ole ikinä vierasjoukkueelle helppo paikka ”hullujen porilaisten” edessä. Eilen IFK otti kolme sarjapistettä, mutta parannettavaa jäi ja suoran pudotuspelipaikan metsästys jatkuu.

Quincey palaa kokoonpanoon

Edellisen Liigaottelunsa 21. joulukuuta pelannut puolustaja Kyle Quincey on tänään IFK:n kokoonpanossa. Quincey on kuntoutunut loukkaantumisestaan ja oli aiemmin viikolla jo mukana joukkueharjoituksissa. Edellisestä ottelusta on kuitenkin kulunut toista kuukautta, joten seitsemäs puolustaja on hyvä, maltillinen ratkaisu vielä tässä kohtaa.

Teemu Tallberg huilasi eilisen ottelun ja pelaa tänään tutulla paikalla Tommi Santalan ja eilen veikeällä pelituulella olleen Iikka Kangasniemen kanssa.

Eilen hyvän ottelun pelannut Atte Engren on lepovuorossa ja maalilla aloittaa Markus Ruusu. Engren on pelannut viimeisen kuukauden aikana jokaisen IFK:n ottelun, joten lepo tulee tarpeeseen. Ruusulla on oiva paikka näyttää kyntensä tänään Ässiä vastaan.

Mielenkiintoista on nähdä Sakari Salmisen paluu Poriin. Eilen hyvässä vireessä (0+2) ollut Salminen siirtyi kesken kauden Ässistä IFK-paitaan. Nähtäväksi jää, kuinka porilaiset vastaanottavat entisen kultakypäränsä.

IFK:N KOKOONPANO

Maalivahdit

36 Markus Ruusu
53 Atte Engren (varalla)

Hyökkääjät

86 Erik Thorell – 12 Juhani Tyrväinen (A) – 88 Joonas Rask (C)
28 Jasse Ikonen – 15 Anton Lundell – 43 Sakari Salminen
18 Teemu Tallberg – 21 Tommi Santala – 4 Iikka Kangasniemi
45 Micke Åsten – 51 Juha Jääskä – 19 Juho Keränen

Puolustajat

42 Teemu Eronen – 57 Johan Motin
8 Ville Varakas (A) – 6 Joonas Lyytinen
34 Aleksi Laakso – 24 Ryan O’Connor

27 Kyle Quincey

Loukkaantuneet: Markus Kankaanperä (day-to-day), Joe Finley (toistaiseksi), Niklas Nordgren (toistaiseksi), Thomas Nykopp (loppukausi)

IFK tiedottaa runkosarjan aikana loukkaantumisista pääsääntöisesti ottelupäivänä kokoonpanon julkistuksen yhteydessä. Liigan, pelaajayhdistyksen ja tietosuojavaltuutetun yhdessä laatimien sääntöjen mukaisesti pelaajien terveyteen liittyviä tietoja ei kerrota julkisuuteen. Pelaajien poissaoloista kerrotaan sen hetken arvioitu toipumisaika. Arvio saattaa muuttua toipumisaikana ja kulloinkin ilmoitetaan sen hetkinen tilanne.

Kyle Quincey

Näytä kaikki uutiset