SVEA MATSIRAPORTTI: Leveys ei riittänyt Tapparaa vastaan

Tappara - IFK 4–2 (1–0, 2–1, 1–1)

IFK ja Tappara iskivät tänään runkosarjan toiseksi viimeisellä kierroksella yhteen Hakametsässä. Ottelun ensimmäisen 30:n minuutin aikana ei hienouksia todistettu. Matsin ratkaisu nähtiin toisessa erässä, missä lyhyen ajan sisään iskettiin kolme osumaa.

IFK ei saanut pisteitä vaisusta ottelusta Tampereella. Kotijoukkue vei matsin nimiinsä lukemin 4–2.

Tahmea erä

Ottelun panokset näkyivät pelin ensimmäisessä erässä. Kumpikin joukkue pyrki välttämään virheitä ja kiekkoa tyydyttiin heittämään vastustajan päätyyn.

IFK:n avauspeli oli hankalaa Tapparan korkean karvauksen johdosta. IFK puolestaan onnistui ottamaan tamperelaisilta vauhdin pois tarkalla keskialueen pelaamisella.

Stadilaisten vaarallisin kentällinen oli totutusti Juhani Tyrväisen johtama vitja. Etenkin Erik Thorell oli alituiseen hassuttamassa Tappara-puolustusta.

Erän ainoan maalin iski kuitenkin kotijoukkue. Näin ensimmäiselle erätauolle lähdettiin Tapparan 1–0-johdossa.

Nopeat osumat

Toisessa erässä nähtiinkin sitten tapahtumia. Tai oikeastaan erän alussa.

Tappara siirtyi 2–0-johtoon ajassa 33.09. Seuraavaan puoleentoista minuuttiin kotijoukkue osui vielä kerran ja IFK onnistui kaventamaan lukemiksi 1–3.

IFK:n kavennus syntyi ylivoimahyökkäyksen päätteeksi. Anton Lundell ja Joonas Rask petasivat paikan Kyle Quinceylle, jonka tulinen lämäri upposi verkkoon.

IFK:lla oli erässä enemmänkin paikkoja, mutta ratkaisevat syötöt tai laukaukset painuivat liian usein ohi kohteesta.

Kiri jäi piippuun

Kolmanteen erään IFK lähti kahden maalin takaa-ajoasemasta. Kunnollista kiriä stadilaiset eivät saaneet aikaiseksi ja erässä otetut rangaistukset eivät tilannetta helpottaneet. Tyrväisen kentällinen oli tänään ainoa, joka sai kunnollista painetta vastustajan päätyyn.

Molemmat joukkueet osuivat kertaalleen kolmannessa erässä. Tappara siirtyi jo 4–1-johtoon erän puolivälissä Ryan O’Connorin ennätettyä juuri kentälle jäähynsä jälkeen. IFK:n maali syntyi, kun joukkue haki ottelun lopun kavennusta ilman maalivahtia. Sakari Salmisen terävä rannelaukaus upposi etuyläkulmasta sisään.

IFK:n sarjasijoitus pysyi muuttumattomana Lukon hävitessä myös oman ottelunsa. Torstain himamatsiin jäi siis reippaasti panosta.

Liput torstain Ässät-matsiin Nordikselle Ticketmasterista!

Näytä kaikki uutiset