logologo
HIFKPelicans
la 30.03.2024 klo 17:00

SVEA Matsiraportti: Yksi piste vuoden viimeisestä himamatsista

HIFK–Pelicans 2 – 3 JA (1-0, 1-1, 0-1, 0-1)

HIFK palasi tositoimiin tapaninpäivänä lyhyen joulutauon jälkeen. Nordiksella vastaan asettui marraskuussa valmennuksensa uusinut Lahden Pelicans. Joukkueiden kauden kaksi aiempaa kohtaamista voittanut lahtelaisjoukkue voitti matsin myös tänään jatkoajan jälkeen.

Lisäpiste Lahteen

Lähes 8000-päinen Nordiksen yleisö sai todistaa ensimmäistä osumaa jo reilun kolmen peliminuutin jälkeen. Stadilaiset sahasivat ylivoimalla tyylikkäästi Pelicans-neliön rikki ja lopulta Jere Sallisella oli helppo työ viimeistellä ottelun avausmaali lähietäisyydeltä.

Seuraavia maaleja saatiin odottaa toisen erän puoliväliin saakka. Ensin lahtelaiset tulivat tasoihin ajassa 31:51 ja kolme minuutti myöhemmin oli jälleen kotijoukkueen vuoro maalata.

Joonas Järvinen ja Ville Leskinen (0+2) pelasivat Jesse Saarisen läpiajoon ja tehokkaan paluun kiekkokaukaloihin loukkaantumisensa jälkeen tehnyt ”Jeppe” viimeisteli varmasti kämmenpuolelta.

Kolmannen erän alussa Pelicans tuli ottelussa jälleen tasoihin ja kun 60 minuuttia ei enempää osumia tarjonnut, oli edessä jatkoaika.

HIFK lähti nälkäisesti hakemaan ratkaisua pelaamalla kolmella hyökkääjällä, mutta stadilaisille hyvin tuttu hyökkääjä, Juhamatti Aaltonen, punnersi läpiajosta matsin voitto-osuman vain 47 sekuntia jatkoajan alkamisesta.

HIFK:lla on vielä kaksi ottelua tämän vuoden puolella. Ensimmäinen niistä pelataan tulevana lauantaina 28. joulukuuta Vaasassa Sportia vastaan.

Näytä kaikki uutiset