FORENOM MATSIRAPORTTI: HIFK jäi pisteittä – Nordiksella taas täysi tupa

HIFK–TPS 1–2 (0–0, 0–1, 1–1)

HIFK jäi ensimmäistä kertaa tällä liigakaudella ilman pisteitä, kun TPS otti sitkeällä puolustustaistelulla kolme pinnaa Nordikselta. Matsia seurasi jälleen rajoitusten mukainen maksimimäärä yleisöä, 4100 katsojaa. HIFK on myynyt loppuun kaikki kauden kotipelinsä.

HIFK:n startti matsiin ei ollut parhaasta päästä ja TPS oli ensimmäisen erän puoliväliin asti pelin päällä. Sitten HIFK sai juonen päästä kiinni ja oikeastaan matsin loppuun asti mentiin stadilaisten hallitessa peliä. Siihen vaikutti myös TPS, joka keskittyi puolustamaan ja iskemään vastaiskuista.

Vierasjoukkue saikin tehtyä avausmaalin, kun matsia oli pelattu 26.23. Markus Nurmi teki takatolpalta ensimmäisen illan kahdesta maalistaan. HIFK tasoitti kolmannen erän alkupuolella, kun Petteri Wirtanen täräytti kiekon yläpesään ylivoimahyökkäyksestä. Omissa kolisi kuitenkin reilut kaksi minuuttia myöhemmin, kun TPS pääsi ylivoimalle. Nurmi ampui takanurkkaan HIFK:n alivoimaneliön keskeltä.

Katso ottelun maalikooste ja valmentajien haastattelut tästä linkistä.

Ottelun tilastot

Seuraava matsi pelataan lauantaina, kun HIFK matkustaa Hämeenlinnaan. Himassa skulataan tiistaina, kun Olli Jokisen valmentama Jukurit saapuu visiitille Helsinkiin.

Näytä kaikki uutiset