logologo
HIFKPelicans
la 30.03.2024 klo 17:00

FORENOM MATSIRAPORTTI: HIFK:lle avausvoitto – Broadhurst loisti Lahden illassa

Pelicans-HIFK 3-6 (2-1, 1-1, 0-4)

Kaksi erää oli Lahdessa snadisti tahmeaa, mutta kolmannessa erässä HIFK sai uuden vaihteen silmään ja lopulta jyräsi Pelicansin selvin numeroin. Kotijoukkue oli ennen päätöserää puolikkaan askeleen edellä ja johti peliä, mutta HIFK takoi neljä kaappia kolmannessa erässä ja nappasi kolme pinnaa Stadiin. Illan sankari oli tehot 2+1 tehnyt jenkkisentteri Alex Broadhurst. Ketjukaveri Olli Palola teki tehot 1+2.

Vaikka Pelicans hallitsi kahta ensimmäistä erää, tilastoissa se ei näkynyt. Ensimmäisessä erässä Niilo Halonen torjui vain neljä kertaa ja toisessa erässä ei kertaakaan. Koko matsin saldo oli yhdeksän torjuntaa. Pelicansin maalit syntyivät läheltä ja niille Halonen ei mitään voinut. HIFK puolestaan ampui matsissa 66 kertaa, joista reilut puolet maalia kohti.

HIFK meni ottelussa johtoon, tosin hieman vahingossa. Kiekko karkasi Otto Paajasen lavasta ja lipui maskissa olleen Emil Larmin längistä maaliin. Pelicans kuittasi pian ja meni johtoon ennen erätaukoa. Toisessa erässä Broadhurst teki ensimmäisen maalinsa, kun hän ohjasi Kasper Kotkansalon siniviivavedon byyriin. HIFK:n kolmannen erän alussa tullut 3-3-tasoitus oli liki identtinen: Jordan Schmaltz ampui viivalta ja Palola ohjasi kiekon maaliin.

Kolmas erä oli HIFK:n show. Palolan maalin jälkeen Juha Jääskä teki maalin edestä 3-4 ajassa 46.44 ja vajaat viisi minuuttia myöhemmin Broadhurst sai Palolan upean syötön maalin eteen ja ujutti längistä 3-5. HIFK piti lopussa Pelicansin hyvin otteessaan ja Sebastian Dyk ampui tyhjiin loppunumerot 3-6 reilu minuutti ennen loppua.

Katso valmentajien lehdistötilaisuus ja ottelun maalikooste Katsomo-palvelusta!

Katso ottelun tilastot

Seuraava matsi pelataan keskiviikkona ja silloin yleisö palaa Nordikselle. HIFK:n vastustaja on Suomen mestaruuden keväällä voittanut Lukko.

Osta liput matsiin Ticketmasterista!

Nähdään Nordiksella!

Alex Broadhurst

Näytä kaikki uutiset