FORENOM Matsiraportti: Nostetaan kierroksia tästä

play

Pelicans - HIFK 3–0 (2-0, 0-0, 1-0)

HIFK pelasi lauantaina runkosarjan toiseksi viimeisen ottelunsa. Back-to-back-matsien toinen osa Lahdessa oli sarjasijoituksen suhteen stadilaisille merkityksetön, mutta pelituntuman puolesta elintärkeä.

Suorasta pudotuspelipaikasta taisteleva lahtelaisnippu oli kotonaan vahvempi lukemin 3–0.

Pelicans nollasi HIFK:n

Lahdessa ottelun ensimmäinen erä oli HIFK:lle tuloksellisesti murheellisin. Pitkän pelitauon jälkeen alle 24 tuntia aiemmin peleille palannut joukkue ei tuntunut saavan jalkoja tai käsiä riittävästi liikkeelle.

Kotijoukkue viimeisteli ensimmäisen maalinsa Julius Bergmanin rannelaukauksesta ajassa 5:20.

Erän puolivälin jälkeen Antti Tyrväinen siirsi Pelicansin 2–0-johtoon HIFK:n tultua juuri täysilukuiseksi.

Laukaukset maalia kohti kirjattiin ensimmäisen 20-minuuttisen jälkeen kotijoukkueen hyväksi 12-3.

Toisessa erässä myös vierasjengi pääsi paremmin otteluun sisään. Erään ei kuitenkaan HIFK:n kahta jäähyä lukuunottamatta pöytäkirjamerkintöjä tehty.

Kolmas erä oli stadilaisten vahvin. Etenkin ylivoima pyöri ajoittain näyttävästi, mutta Pelicansin maalivahti Patrik Bartosak ei antanut valkoisissa pelanneen vierasjoukkueen yllättää itseään Lahden lauantai-illassa.

Casimir Jürgens viimeisteli loppulukemat 3–0 alivoimalla tyhjään HIFK-maaliin.

Runkosarjan viimeiset kaksi ottelua eivät tuloksesta riippumatta voi enää HIFK:n sarjasijoitusta muuttaa. Voitto sen sijaan nosti Pelicansin kiinni kuudenteen, ja viimeiseen suoraan pudotuspelipaikkaan.

Ottelun tilastot, valmentajien lehdistötilaisuus ja ottelukooste löytyvät Liigan kotisivuilta.

HIFK pelaa runkosarjan viimeisen ottelunsa tiistaina 13. huhtikuuta Nordiksella Sportia vastaan.

Tobias Winberg

Näytä kaikki uutiset