logologo
HIFKPelicans
la 30.03.2024 klo 17:00

FORENOM Matsiraportti: Tehokas TPS nollasi HIFK:n Turussa

TPS - HIFK 4-0 (1-0, 2-0, 1-0)

IFK päätti härkäviikkonsa lauantaina Turussa, jossa se pelasi viidennen ottelunsa seitsemään päivään. Kovasta yrityksestä ja lukuisista tolppa- ja ylärimalaukauksista huolimatta TPS:n tehokkuus oli liikaa ja kirivaihde jäi vajaaksi.

Stadilaiset aloittivat ottelun aktiivisesti ja pääsi hanakasti maalipaikoille.  Paras paikka oli Petteri Wirtasella, joka pääsi erän puolivälin jälkeen nokikkain TPS-vahti Andrei Karejevin kanssa. Maalinteon aloitti TPS ajassa 18:28, kun Juhani Jasu niittasi irtokiekon sisään maalin edustalta.

TPS lisäsi johtoaan kahdella maalilla jo ennen ottelun puoliväliä. Ensin Mitch Hults ampui ylivoimalla kiekon suoran syötöstä IFK:n verkkoon ja vain reilut kaksi minuuttia myöhemmin Mikael Pyyhtiä ohjasi turkulaiset kolmen maalin johtoon. Rikkonaiseen toiseen erään kirjattiin kaikkiaan 20 jäähyminuuttia.

Kolmas erä oli vierailijoilta parempaa tekemistä. Maalipaikoille päästiin mutta laukaukset pysähtyivät kerta toisensa jälkeen joko puolustajien mailoihin tai  Karejeviin. 31 kertaa torjunut venäläismaalivahti oli kovassa iskussa läpi illan ja torjui kaiken hyvän lisäksi Jere Innalan rangaistuslaukauksen ajassa 52:22. IFK pelasi maali tyhjänä viimeiset kolme minuuttia, mutta tänään oli tyytyminen nollaan maaliin ja sitä kautta nollaan pisteeseen. TPS iski vielä neljännen tyhjään maaliin ajassa 59:59.

Nyt muutama päivä huilia ja keskiviikkona Nordiksella vierailee sensaatiojengi Jukurit. Stadin jäähalli avautuu pitkästä aikaa yleisölle ja käytössä on koko kapasiteetti. Eli ei muuta kuin lippukaupoille ja keskiviikkona kannustamaan IFK voittoon Olli Jokisen Jukureista!

Liput keskiviikolle

Ottelun tilastot, maalit ja lehdistötilaisuus

 

Näytä kaikki uutiset