live
0-0

Maalikimaraa Nordiksella – kolme pinnaa jäi Stadiin

HIFK-SaiPa 9-5 (4 - 1, 3 - 2, 2 - 2)

HIFK kohtasi perjantaina Nordiksella Liigan hännille juuttuneen Lappeenrannan SaiPan. Ottelun alku oli kotijoukkueelta tuloksellisesti vahva ja kiritty etumatka riittikin täysiin sarjapisteisiin, vaikka SaiPa onnistuikin maalinteossa viisi kertaa.

Vierasjoukkue aloitti ottelun vahvasti ja ensiminuutit merkattiin keltapaidoille. Niilo Halonen joutui ottelun ensi hetkillä venymään kiekon tielle, mutta sitten hanat aukesivat toisessa päässä. Leevi Teissalan istuessa jäähyä kampituksesta, Juha Jääskä karkasi alivoimalla ja ohitti upealla kärkiharhautuksella SaiPa-puolustajan ja ampui kiekon etukulmasta verkkoon. Lisää oli luvassa muutamaa minuuttia myöhemmin. Leevi Teissala veivasi rystyltä kauden avausosumansa, ja tuuletuksesta voi päätellä, että hyvää teki. Osuman syötti Aleksanteri Kaskimäki. Sama duo oli asialla myös HIFK:n kolmannessa osumassa ajassa 11:27. Tällä kertaa maalintekijänä Kaskimäki. Ville Meskanen avasi vierasjoukkueen maalihanan ajassa 12:31. Ennen erätaukosummeria Eetu Koivistoinen lisäsi vielä isäntien johtoa 4-1:een. Tuon osuman esityöstä vastasivat Roni Hirvonen ja paluun kaukaloon tehnyt Julius Nättinen. 

 

Toinen erä alkoi kotijoukkueen pitkällä hyökkäysalueen pyörityksellä, mutta ratkaisut jäivät uupumaan. Ylivoimamahdollisuus kuitenkin avautui, kun Gustav Olhaver joutui huitomaan Nättistä kahden minuutin arvoisesti. Siinä ei kauan mennyt. Kristian Vesalainen ampui tutulta paikalta aloituspisteen kaarelta ja Koivistoinen siirsi irtokiekosta maaliin illan toisen osumansa. Toiseksi syöttäjäksi merkattiin Victor Berglund. Julius Nättinen rankaisi SaiPa-puolustajaa virheestään ja iski HIFK:n kuudennen ajassa 29:16 ja minuuttia myöhemmin Victor Berglund nosti kiekon upeasti etuyläkulmaan. Tämän jälkeen kotijoukkueelle vihellettiin kolme jäähyä lähes perättäin ja SaiPa rankaisi kahdesti. Pukukoppiin poistuttiin siis 40 minuutin kohdalla lukemista 7-3.

 

 

SaiPa osui ylivoimalla heti kolmannen erän alkuun ja nousi kolmen maalin päähän. HIFK vastasi kuitenkin tähän. Leevi Teissala pelasi kiekon Otso Rantakarille, joka laukoi kohti maalia ajaneeseen Kevin Royn mailaan ja tästä merkattiin kanadalaiselle kauden ensimmäinen osuma HIFK:n paidassa. SaiPa onnistui viidennen kerran maalinteossa ajassa 48:26 ja nousi kolmen maalin päähän. Eetu Koivistoinen iski vielä ottelun loppuhetkillä kolmannen osumansa ja illan ensimmäisen hattutempun! Näin kolme pinnaa jäi Stadiin loppulukemin 9-5. 

Ottelun tilastot, maalikooste ja lehdistötilaisuus

Työ jatkuu huomenna Mikkelissä kello 17:00.

21+2

Näytä kaikki uutiset