logologo
HIFKPelicans
la 30.03.2024 klo 17:00

PINNALLA – Eddie Larsson: ”Haluan olla pelaaja, johon voidaan luottaa joka tilanteessa”

Pinnalla-juttusarja jatkuu ruotsalaispuolustaja Eddie Larssonin haastattelulla.

Pinnalla-sarja palaa alkaneen vuoden kunniaksi lyhyeltä tauoltaan. Vuoden ensimmäisenä vieraana on meritoitunut ruotsalaispuolustaja Eddie Larsson, joka on kauden edetessä päässyt koko ajan paremmin liigakiekkoon sisälle ja ottanut isoa vastuuta HIFK:n puolustuksessa. Nyt Larsson kertoo, miltä on tuntunut pelata 31-vuotiaana ensimmäistä kertaa ulkomailla, ja mitä kaikkea uran varrelle on mahtunut Ruotsin pääsarjassa SHL:ssä.

HIFK:n tauko liigakaukaloista on tulossa päätökseensä, kun joukkue palasi tiistaina harjoittelemaan Nordikselle ja valmistautumaan kahden kotiottelun viikkoonsa. Torstaina vieraaksi saapuu vahvaa kautta pelaava Tampereen Ilves ja lauantain kotimatsissa HIFK kohtaa KalPan.

Tauko liigapeleistä venyi totuttua pidemmäksi HIFK:n pelatessa joulun välipäivinä Spengler Cupissa Sveitsissä, jossa puolustaja Eddie Larssonin mukaan joukkue viihtyi hyvin, vaikka tuloksellisesti turnaus oli joukkueelle pettymys.

– Tuntui hyvältä palata tänään Nordikselle harjoittelemaan joukkueen kanssa. Spengler Cupista olisimme halunneet tietysti paremman tuloksen, mutta oli peleissämme siellä myös hyviä asioita ja varmasti joukkueena saimme sieltä myös otettua mukaan juttuja, joita pystymme tuomaan mukaan seuraaviin peleihin. Suurimalle osalle joukkueesta Spengler Cup oli täysin uusi kokemus. Järjestelyt siellä olivat kyllä vaikuttavat, kun joka pelissä oli paljon yleisöä, joka piti myös meteliä. Lisäksi peleissä oli kova tempo, joka oli hyvää valmistautumista seuraaviin koitoksiin, Spengel Cupin kolmessa ottelussa kaksi syöttöpistettä kerännyt Larsson sanoo.

Hän edustaa puolustajana hyvin pitkälti samaa koulukuntaa kuin hänen maamiehensä, niin ikään HIFK:ta edustava Johan Motin. Myöskään Larsson ei loista otsikoissa isoilla tehopisteillään, mutta on luonut uransa luotettavana puolustajana, joka rauhoittaa joukkueen pelaamista puolustusalueella. Kotimaassaan puolustaja on ehtinyt pelata Ruotsin pääsarjassa SHL:ssä 442 runkosarjan ottelua, minkä lisäksi pudotuspeleissä hän on pelannut SHL:ssä 59 ottelua. Växjö Lakersin takalinjoilla Larsson oli voittamassa Ruotsin mestaruuden kaudella 2014–15. Larsson on kuulunut myös Linköpingin luottopuolustajiin viiden kauden aikana ja pelannut kauden Luulajassa.

Täksi kaudeksi veri alkoi vetää ensimmäistä kertaa Ruotsin ulkopuolelle ja Larsson saapui vahvistamaan HIFK:n puolustusta vuoden mittaisella sopimuksella. Ensimmäinen kausi ulkomailla on ollut haasteellinen, kun HIFK:lla kausi ei ole mennyt odotusten mukaisesti.

– Sarjasijoitus on kaukana siitä, mihin olemme tähdänneet, mutta nyt meidän täytyy kääntää kurssi. Runkosarjaa on lähes puolet jäljellä ja nyt keskitytään seuraavien kuukausien aikana parantamaan pelaamista ja keräämään voittoja. Joukkueessa on iso potentiaali, mutta sen pitää myös näkyä ja se pitää saada irti jokaisesta yksilöstä.

Larssonin oma pelaaminen on ottanut askeleita eteenpäin kauden aikana ja rooli HIFK:n puolustuksessa on kasvanut. Totuttelu uuteen sarjaan ja liigakiekkoon otti oman aikansa alkukaudesta.

– Puolustajan näkökulmasta eroja SHL:n ja Liigan välillä löytyy. Täällä Suomessa monet joukkueet antavat kovaa painetta puolustajille jopa kahdella hyökkääjällä, minkä takia puolustajan on pystyttävä tekemään nopeita ratkaisuita. Lisäksi Suomessa moni joukkue pelaa keskialueella selvää träppiä. Nämä kaksi asiaa ovat selkeitä eroja Ruotsiin ja muitakin eroja on. Varmasti minullakin oli aluksi monia asioita, joita opetella. Olen kuitenkin nauttinut täällä pelaamisesta paljon ja viihdyn kyllä erittäin hyvin Suomessa, Larsson kertoo.

Jatkossa Larsson haluaa entisestään monipuolistaa pelaamistaan liigakaukaloissa.

– Mielestäni puolustussuuntaan olen pelannut ihan hyvin, mutta kiekollista peliäni pystyn vielä parantamaan. Tässä kohti joukkueen etu menee kuitenkin kaiken edelle ja pyrin kaukalossa tekemään juuri niitä asioita, jotka auttavat sillä hetkellä joukkuetta voittamaan. Se on vain ja ainoastaan tavoitteeni loppukauden ajaksi.

Ennen joulutaukoa HIFK voitti kaksi viimeistä otteluaan Jukureita ja Ässiä vastaan. Larsson pelasi isoja minuutteja vuoden viimeisissä liigapeleissä.

– Olen tottunut Ruotsissa isoon vastuuseen ja totta kai on hauskaa pelata mahdollisimman paljon. Noissa vuoden viimeisissä peleissä tuntui hyvältä auttaa joukkuetta voittamaan varsinkin, kun meillä oli pelaajia sivussa. Silloin muiden pitää astua esiin ja haluan itsekin olla se pelaaja, johon voidaan luottaa joka tilanteessa.

Vänernin rannalta ammattilaiskiekkoilijaksi

Vaikka Larsson on edustanut urallaan SHL:n isoja seuroja, ovat puolustajan juuret Euroopan kolmanneksi suurimman järven Vänernin rannalla sijaitsevan noin 15 tuhannen asukkaan kaupungissa Mariestadissa. Larssonin kasvattiseuran Mariestad BoIS:n edustusjoukkue pelaa tällä hetkellä Ruotsin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla HockeyEttanissa.

– Sieltä kaikki on lähtenyt minun osaltani ja isoisäni taisi laittaa minut järven jäälle pelaamaan ollessani kuusivuotias. Pelasin siellä lopulta 15-vuotiaaksi asti, kunnes siirryin kiekkolukioon Linköpingiin. Oli tietysti iso muutos muuttaa pikkukaupungista isompiin ympyröihin ja seuraan, jonka edustusjoukkue pelaa pääsarjassa. Kehityin siellä suurin harppauksin hyvässä valmennuksessa, Larsson kuvailee.

Kehittymisen lisäksi Larssonille selvisi myös samalla, mitä oikeasti vaaditaan, jos jääkiekosta haluaa itselleen ammatin.

– Sitä vain haaveilee pikkupoikana NHL:stä, mutta Linköpingissä huomasin nopeasti, kuinka iso työ vaaditaan ammattilaiskiekossa. Tein paljon hommia ja niiden juniorivuosien aikana aloin huomata, että tässä voisi olla itselläni mahdollisuus edetä pidemmällekin.

Nuori puolustaja nousi mukaan oman ikäluokkansa Ruotsin juniorimaajoukkueisiin. Kahden Linköpingissä vietetyn kauden jälkeen hän siirtyi MoDon A-junioreihin ja kaudella 2009–10 edessä oli samassa seurassa myös debyytti Ruotsin pääsarjassa, joka kantoi vielä tuolloin nimeä Elitserien. 18-vuotiaan debyyttiin miesten peleissä liittyy mielenkiintoinen yksityiskohta.

– No se olikin mielenkiintoinen debyytti, sillä sain mahdollisuuden pelata Peter Forsbergin kanssa. ”Fobba” teki silloin paluuta huipulle pelaamalla MoDossa ja olihan se hieno muisto, kun nuorena poikana saat kutsun pelaamaan edustusjoukkueen mukaan ja ensimmäisenä näet kopissa Forsbergin. Sen muistan kyllä hyvin. Tietysti Forsberg teki siinä ottelussa maalin purjehtimalla tyylilleen uskollisena koko kentän halki ja laittoi kiekon verkkoon.

Nuori kapteeni Linköpingissä

Debyyttinsä jälkeen Larsson pelasi 11 kauden ajan Ruotsin pääsarjassa. Tuon ajan kruunu on tietysti nuorena pelaajana voitettu Ruotsin mestaruus keväällä 2015 Växjön kanssa.

– Se on kyllä erityinen muisto ja voitimme mestaruuden toisella kaudellani Växjössä. Edellisenä vuonna olimme jo välierissä ja toisena vuotena menimme päätyyn asti. Koen, että omalle kehitykselleni oli iso merkitys sillä, että pääsin noin nuorena pelaamaan useampana keväänä isoja otteluita pudotuspeleissä ja näin, mitä voittaminen vaatii. Kokemukset tärkeistä peleistä ovat pelaajille tärkeitä ja niitä asioita haluan pystyä tuomaan myös HIFK:hon. Toivottavasti meillä on joukkueena edessämme isoja pelejä myös tällä kaudella.

Mielenkiintoinen yhteys on myös siinä, että kevään 2015 mestaruusjoukkueessa Larssonin kanssa pelasi Cory Murphy, joka on nyt HIFK:n valmentaja ja työskentelee tiiviisti puolustajien kanssa.

– Cory on oma itsensä valmentajana ja hyvin pitkälti samanlainen kaveri kuin pelaajana. Hän on valmentajana todella hyvä puuttumaan pieniin yksityiskohtiin, joita me puolustajat voimme parantaa omassa pelissämme. Hänellä oli pelaajana todella hyvä pelisilmä ja sen näkee kyllä myös hänestä valmentajana, Larsson kehuu.

Larssonin arvostuksesta Ruotsissa kertoo paljon, että hänet valittiin kaudella 2018–19 Linköpingin kapteeniksi hänen ollessaan 27-vuotias.

– Minulla oli vahva side Linköpingiin pelattuani siellä jo junioreissa. Palasin sinne pelaamaan kaudeksi 2016–17 ja parin kauden jälkeen minut nimettiin kapteeniksi, mikä oli suuri kunnia. Pääsin myös näkemään kapteenin roolin kaikki puolet, sillä olimme kymmenen ottelun jälkeen sarjan kärjessä ja alkukausi oli meiltä erittäin vahva. Kauden toinen puolikas oli kuitenkin erittäin heikko ja joukkueeseen kohdistui silloin suuri ulkopuolinen paine. Se oli minulle kaiken kaikkiaan opettavainen kausi ja kasvoin silloin itse henkisesti paljon, Larsson kertoo.

”Halusin kokeilla jotain uutta”

Viime kauden päätteeksi Larsson halusi kokeilla siipiään ulkomailla ja hän kartoitti mahdollisuuksiaan agenttinsa kanssa.

– Pelasin pitkään Ruotsissa ja minulle tuli sellainen tunne, että halusin kokeilla jotain uutta. Katselimme eri vaihtoehtoja Euroopassa ja sitten tulikin mahdollisuus siirtyä HIFK:hon, minkä jälkeen en muita vaihtoehtoja katsonutkaan. Tuntui hyvältä, että täällä oli valmennuksessa mukana Murphy ja minua kiehtoi HIFK:n pitkä historia sekä vankka asema suomalaisessa jääkiekossa. Vaikeasta alkukaudesta huolimatta kaikki on vastannut odotuksiani ja kotiotteluissa on upeaa pelata, kun kannattajat tukevat meitä vaikeinakin hetkinä. Kotiotteluissa on ollut paljon yleisöä tällä kaudella ja jokainen kotipeli on oma hieno tapahtumansa.

Ruotsalaispuolustaja on viihtynyt hyvin HIFK:n pukukopissa.

– Kopissa on paljon hauskoja hahmoja ja joukkuehenki on kyllä loistava. Täällä helpottaa paljon myös se, että moni puhuu ruotsia, mikä auttoi varsinkin alussa, kuten myös se, että kopissa on muita ruotsalaispelaajia. Joukkue on loistava ja toivon suuresti, että saamme voittoja tulevissa peleissä ja onnistuneen kevään, sillä tämän joukkueen kanssa olisi hienoa menestyä.

Kausi on kesken, eivätkä ajatukset tässä vaiheessa ole tulevissa kausissa, mutta Larsson ei poissulje uransa jatkumista Stadissa.

– Katsotaan ensin, miten asiat etenevät tämän kauden osalta. Toivottavasti pystymme nyt parantamaan joukkueena ja olemaan menestyksekkäitä kaukalossa. Olen tykännyt täällä pelatessani koko organisaatiosta ja kaikki ihmiset täällä ovat olleet loistavia, minkä lisäksi olen viihtynyt erittäin hyvin Helsingissä, Larsson sanoo.

 

Teksti: Henri Havusela

Näytä kaikki uutiset