Sport kaatui Nordiksella – Eemil Vinnille voitokas debyytti

HIFK-Sport 5-3 (2 - 1, 3 - 1, 0 - 1)

HIFK aloitti kolmen ottelun viikkonsa kohtaamalla Nordiksella Sportin. Sarjan hännille jumittunut vaasalaisryhmä ei odotetusti myynyt nahkaansa helpolla, vaan HIFK sai tehdä täyden iltapuhteen kolmeen sarjapisteeseen. 

Ottelun avauserä oli vauhdikas ja intensiteetti oli eri luokkaa kuin perjantain SaiPa-pelissä. HIFK sai avausmaalin nopeasti, kun vain 58 sekunnin pelin jälkeen Roni Hirvonen maalasi Julius Nättisen syötöstä. Sport ei tästä kuitenkaan lannistunut vain nosti tempoa entisestään ja kotijoukkue olikin välillä vaikeuksissa omalla puolustusalueellaan. Lopulta tasoitusosuma tuli kiekonmenetyksen seurauksena, kun Sportin Miro Nalli luisteli laidasta läpi ja ajoi röyhkeästi maalille haarukoiden kiekon verkkoon. HIFK haastoi osuman, mutta tuomaristolle tämä ei mennyt läpi. Mutta sitten mentiin taas toisessa päässä. Tällä kertaa asialla oli Julius Nättinen Eetu Koivistoisen ja Kristian Vesalaisen syötöistä. Avauserässä nähtiin kolme maalia.

– Ihan ok alku meiltä, mutta meidän täytyy puolustaa tiiviimmin ja parantaa reagointiamme kiekollisena, summasi Roni Hirvonen erätaukohaastattelussa.

 

Toisen erän alku oli kotijoukkueelle hankala monessakin valossa. Erik Riska ampui kiekon maaliin ajassa 21:24 – mutta tästä HIFK sisuuntui ja latasi kaksi maalia lyhyen aikavälin sisään. Ensin osui Leevi Teissala Christian Kåsastulin ja Otto Paajasen syötöistä ja ajassa 22:20 ja alle kahta minuuttia myöhemmin maalipörssin nelonen Eetu Koivistoinen vei isännät jälleen kahden maalin johtoon siirretyn rangaistuksen aikana. Syöttäjinään Nättinen ja HIFK-debytantti Tom Hedberg. Tämän osuman jälkeen ajassa 27:02 HIFK joutui vaihtamaan maalivahtia, ja tolppien väliin luisteli vasta 17-vuotias Eemil Vinni. Ikäkausimaajoukkueita ja Kolleja edustanut Vinni otti homman haltuun kuitenkin ensi hetkistä alkaen. HIFK:n viidennen osuman ottelun puolivälin jälkeen iski Juha Jääskä. Esityön tekivät Vesalainen ja Iiro Pakarinen.

Toisessa erässä nähtiin myös hurjan näköinen tilanne kun Sportin avausmaalin tekijä Miro Nalli joutui jättämään kaukalon kesken, vaikka mitään suoraa kontaktia Nalliin ei tullutkaan. Ottelun jälkeen Sportin päävalmentaja Risto Dufva kertoi kuitenkin suojattinsa voivan hyvin olosuhteisiin nähden.

Kolmannessa erässä Micke Åstenille vihellettiin selästä taklaamisesta pelirangaistus ja Sportin onnistui ohittaa Vinni kertaalleen Lassi Vanhatalon maalilla ajassa 53:58. Tämän enempää osumia ei kuitenkaan nähty ja HIFK nappasi täyden pistepotin.

Matsit jatkuvat jo huomenna, kun HIFK matkustaa Tampereelle ja kohtaa tuoreen CHL-mestarin Tapparan.

Ottelun tilastot ja maalikooste

 

Näytä kaikki uutiset