logologo
HIFKJukurit
ti 28.09.2021 klo 18:30

Matsiennakko: Femma täyteen perjantaina?

play

IFK-HPK perjantaina Nordiksella kello 18:30. Lue matsiennakko.

IFK tavoittelee perjantai-iltana jo viidettä peräkkäistä kotivoittoaan, kun HPK saapuu toista kertaa tällä kaudella Nordikselle. Osta liput kello 18.30 käynnistyvään matsiin Tickemasterista.

IFK katkaisi kahden matsin tappioputkensa voittamalla keskiviikko-iltana Nordiksella pelatussa kamppailussa KalPan 5-1 lukemin. Kauden kuudes voitto nosti IFK:n sarjataulukossa kymmenenneksi perjantaina kohdattavan HPK:n ohi. HPK on 18 pelatun ottelun jälkeen heti IFK:n perässä 20 sarjapisteellään. Yhden ottelun hämeenlinnalaisia vähemmän pelanneella IFK:lla on 22 pistettä.

HPK on voittanut viidestä edellisestä matsistaan kolme, mutta Antti Pennasen luotsaama seura on tällä hetkellä kahden ottelun tappioputkessa. Edellisen ottelunsa HPK pelasi lauantaina Hämeenlinnassa ja tuloksena oli niukka 2-3-tappio Mikkelin Jukureille. Kerho nousi kahdesti tappioasemasta tasoihin, mutta Jukurit ratkaisi tasaisen mittelön edukseen päätöserässä. HPK sai kiekon lopussa maaliin asti, mutta tasoitusmaali hylättiin lopulta videotarkistuksen jälkeen.

IFK ja HPK ovat ehtineet kohdata jo kerran aikaisemmin tällä kaudella. IFK voitti Nordiksella 13. syyskuuta pelatun kamppailun numeroin 3-1. Stadilaisten maaleista vastasivat Jarkko Malinen, Thomas Nykopp sekä Teemu Eronen. HPK:n ainoan maalin iski Oula Palve.

Koska HPK pelasi edellisen matsinsa viime lauantaina ja IFK keskiviikkona niin vierasjoukkue pääsee perjantai-illan kohtaamiseen selkeästi paremmin palautuneena. Kamppailupelaaminen molempien maalien edustoilla on isossa roolissa HPK:ta vastaan, jos IFK aikoo kasvattaa kotivoittoputkensa viiden ottelun mittaiseksi. HPK:n yhtenä vahvuutena voidaan pitää alivoimapelaamista, joka on ollut tähän mennessä Liigan kolmanneksi parasta.

Nordiksella nähdään perjantaina myös kahden vahvan maalivahdin kohtaaminen. HPK:n ykkösmaalivahti Emil Larmi on torjunut 13 liigaottelussa torjuntaprosentilla 92,08. IFK:n maalilla Atte Engren torjui keskiviikkona KalPaa vastaan kauden kuudennen voittonsa. Engrenin torjuntaprosentti on 91,85

Juhani Tyrväinen saalisti keskiviikkona KalPaa vastaan tehot 1+1. Ensimmäistä kauttaan IFK:ssa pelaava hyökkääjä on Liigan pistepörssissä kahdentenatoista tehopistein 6+8.

HPK:n joukkueesta löytyy sopiva sekoitus kokemusta ja nuoruuden intoa. Reilusti yli 600 liigaottelua pelannut Janne Lahti on edelleen yksi Liigan parhaista maalintekijöistä, vaikka verkko on heilunut tällä kaudella 17 pelatussa liigamatsissa vain kolme kertaa. HPK-pelaajien yksilötaidoista ja osaamisesta kertoo jotain jo se, että joukkueessa pelaa peräti yhdeksän NHL-varausta.

HPK:n kultakypärää kantaa 21-vuotias Teemu Turunen, joka on tehnyt 18 ottelussa tehot 6+7. Toista kauttaan HPK:ssa ja Liigassa pelaava Turunen sijoittui viime kaudella tulokkaiden pistepörssin jaetulle kärkipaikalle 30 tehopisteellä. Kaksi Mestiksen mestaruutta Jukureissa voittaneella Turusella on vahva laukaus ja hän ajaa suoraviivaisesti sekä itseään säästelemättä vastustajan maalille.

Turusen lisäksi HPK:n tehokkaimpiin hyökkääjiin ovat kuuluneet tähän mennessä pelatuissa matseissa keskushyökkääjä Oula Palve (6+6), joukkueen kapteeni Otto Paajanen (5+4) ja IFK-kasvatti Kristian Vesalainen (4+7). 18-vuotias Vesalainen on Winnipeg Jetsin ykköskierroksen varaus, joka pelasi HPK:ssa viime kaudella yhdeksän liigaottelua. Nähdyn perusteella taitavasti kiekkoa käsittelevän hyökkääjälupauksen potentiaali alkaa realisoitua.

Esille on nostettava myös IFK:ssa kolme edellistä kautta pelannut keskushyökkääjä Robert Leino. Taitavana ja peliä tekevänä sentterinä tunnettu Leino on saalistanut ennen perjantai-iltaa neljä syöttöpistettä 14 pelatussa ottelussa. Pisteodotukset hänen kohdalla ovat huomattavasti korkeammalla.

HPK-puolustajista eniten vastuuta ovat saaneet Petteri Nikkilä, Jesper Lindgren, Niklas Friman, Mathias Porseland sekä Joonas Lehtivuori, jotka ovat pelanneet isoja minuutteja illasta toiseen. Lehtivuori on HPK:n tehokkain puolustaja pistesaldolla 1+7. HPK joutuu tulemaan vielä muutaman viikon toimeen ilman puolustuksen johtajiin lukeutuvaa Porselandia, joka loukkaantui 17.10. pelatussa ottelussa KalPaa vastaan. Myös ruotsalaishyökkääjä Victor Backman ja HPK:n kolmanneksi kokenein liigapelaaja Severi Sillanpää ovat toipilaana.

Seuraa heitä

#41 Miro Heiskanen, IFK
Heiskanen oli koko alkukauden sivussa, mutta on tehnyt väkevän paluun kaukaloon. Kuudessa pelaamassaan ottelussa Heiskanen on saalistanut tehot 3+4 ja saanut IFK-pelaajista eniten peliaikaa ottelua kohden. Erinomaisesti liikkuva ja peliä taidokkaasti lukeva kiekollinen puolustaja saalisti keskiviikkona KalPaa vastaan tehot 1+1. Heiskasen kauden kolmas liigabyyri syntyi totutun napakalla rannelaukauksella. Dallas Starsin ykköskierroksen varaus antaa vahvoja pelillisiä näyttöjä myös A-maajoukkueen suuntaan.

#82 Eetu Tuulola, HPK
HPK-kasvatti teki liigadebyyttinsä toissa kaudella, jolloin isokokoinen hyökkääjä pelasi 10 liigaottelua HPK:n paidassa. Alle 18-vuotiaiden maailmanmestari pelasi viime kauden Pohjois-Amerikan junioriliiga WHL:ssä. 19-vuotias Tuulola teki HPK:n kanssa kolmivuotisen sopimuksen. Tuulola on tehnyt 13 liigaottelussa neljä maalia. Nuoren hyökkääjälupauksen vahvuuksia ovat kamppailupelaaminen sekä hyvä laukaus. Calgary Flames varasi Tuulolan viime vuoden NHL-varaustilaisuudessa kuudennella kierroksella.

IFK – HPK perjantaina 27.10. kello 18:30

Osta liput matsiin Ticketmasterista

Jäähallin lipunmyyntipiste aukeaa kello 16.30 ja Nordiksen ovet tuntia ennen ottelua. Saavu hallille ajoissa ja varaudu turvatarkastuksiin. Muista myös Nordiksen uudistettu Street Food -ruokatarjonta. Helpoimman tavan Nordikselle saapumiseen voit tsekata kätevästi reittioppaasta.

Näytä kaikki uutiset