logologo
HIFKIlves
la 03.10.2020 klo 17:00

MATSIENNAKKO: “Lauantai-ilta Porissa sytyttää aina”

IFK kohtaa lauantaina runkosarjan päätöskierroksella Ässät.

Neljä edellistä otteluaan voittanut IFK matkustaa lauantaina Poriin, jossa joukkue kohtaa runkosarjan viimeisessä ottelussa Ässät. Ruutu-palvelu näyttää kello 17.00 alkavan ottelun suorana lähetyksenä.

Sarjataulukossa viidentenä oleva IFK on kaatanut voittoputkensa aikana mm. kahdesti sarjakärki Kärpät, joten stadilaiset ovat tällä hetkellä erinomaisessa vireessä. IFK voitti keskiviikkona pelatussa runkosarjan viimeisessä kotiottelussaan SaiPan maalein 5-2 ja edellisen voittonsa IFK nappasi torstaina Turussa, kun joukkue kaatoi jatkoajan jälkeen TPS:n lukemin 3-2. Ratkaisumaalin jatkoajalla teki IFK:n paras pistemies Erik Thorell, jolle maali oli kauden 17:s.

Suoran pudotuspelipaikkansa jo varmistaneella IFK:lla on vielä kolmen pisteen voitolla teoreettinen mahdollisuus playoffsien kotietuun. Nousu neljännelle sijalle vaatisi voiton lisäksi apuja pudotuspelimahdollisuutensa menettäneeltä KooKoolta, joka kohtaa lauantaina kotikaukalossaan neljäntenä olevan JYPin.

Jyväskyläläisillä on ennen päätöskierrosta kaksi pistettä IFK:ta enemmän. Tasapisteissä sarjasijoituksen ratkaisee kolmen pisteen otteluvoitot, joita JYPillä on viisi enemmän. Myös JYPillä on vielä teoreettinen mahdollisuus nousta sarjataulukossa kolmanneksi Tapparan ohi.

IFK ja sarjataulukossa kahdeksantena oleva Ässät kohtaavat lauantaina neljättä kertaa runkosarjassa. Voitot kolmesta edellisestä keskinäisestä kamppailusta ovat menneet IFK:lle lukemin 2-1. Edellinen kohtaaminen päättyi tammikuussa Nordiksella pelatussa ottelussa IFK:n 4–3-voittoon voittomaalikilpailun jälkeen.

– Lauantai-ilta Porissa sytyttää aina. Siellä on halli tulossa täyteen ja molemmilla joukkueilla on ottelussa vielä panoksia, joten tunnelmaa riittää varmasti. Olemme pelanneet viime aikoina hyvin ja saaneet tärkeitä voittoja. Joukkueen suunta on oikea. Pudotuspeleihin täytyy kuitenkin löytää vielä yksi ylimääräinen vaihde, IFK-kapteeni Lennart Petrell kertoo.

IFK matkustaa Poriin parhaalla mahdollisella kokoonpanolla. Pelikiellossa olevat Juhani Tyrväinen sekä Micke Åsten ovat ainoat varmat poissaolijat.

TOP5 pistemiehet keskinäisissä otteluissa tällä kaudella

IFK
1. Erik Thorell 1+4=5
2. Ryan O’Connor 1+3=4
3. Joonas Rask 2+1=3
4. Teemu Eronen 1+2=3
5. Jarkko Malinen 2+0=2

Ässät
1. Maksim Matushkin 3+1=4
2. Sami Lähteenmäki 0+4=4
3. Jesperi Kotkaniemi 2+1=3
4. Antoine Laganière 0+3=3
5. Jarno Kärki 2+0=2

Ässät-IFK lauantaina 9.3. kello 17.00 Isomäen jäähallissa. Ruutu-palvelu näyttää ottelun suorana lähetyksenä kello 16.45 alkaen.

Varmista paikkasi IFK:n playoffs-kotiotteluihin!

Playoffs-kausikorttien myynti on käynnissä ja nyt voit varmistaa oman paikkasi Nordiksella kaikkiin kevään pudotuspeliotteluihin. Kausikortti on ainoa tapa varmistaa se, että pääset mestoille myös niihin huippumatseihin, joista monet jäävät ilman lippua. Tilaa kausikorttisi tästä linkistä.

Kausikorttilaisena saat myös tuhdin määrän lisäetuja. Niihin voit tutustua tällä sivulla.

IFK:n pudotuspelikotiotteluiden irtoliput tulevat myyntiin maanantaina 12.3.2018 kello 12.00 kaikkiin Ticketmasterin myyntikanaviin.

 

Lennart Petrell

Näytä kaikki uutiset