logologo
HIFKIlves
perjantaina 14.12.2018 klo 18:30

DANA MATSIRAPORTTI: Kolme pinnaa Oulusta – Erik Thorell teki kaksi maalia

Kärpät-IFK 1-4 (0-0, 0-2, 1-2)

31:25 0-1 Malinen (Tallberg, O’Connor)
38:56 0-2 Tallberg (Malinen, Heiskanen)
40:53 0-3 YV Thorell (Heiskanen)
45:44 1-3 Koivisto (Kupari)
46:30 1-4 Thorell (Tyrväinen, Varakas)

IFK ja Kärpät kohtasivat lauantaina viimeistä kertaa runkosarjassa loppuunmyydyssä Raksilan jäähallissa. Perjantaina Nordiksella jatkoajalla Kärpät voittanut IFK käytti maalipaikkansa tehokkaasti ja stadilaiset voittivat tasaisen ottelun lukemin 4-1. IFK:n näkyvimmät pelaajat olivat kaksi maalia tehnyt Erik Thorell sekä yhteensä 37 laukausta pysäyttänyt Kevin Lankinen. Runkosarjavoittonsa jo varmistaneen oululaisseuran kaataminen kahdesti peräkkäin oli vahva osoitus IFK:n iskukyvystä, kun kevään ratkaisupelit lähestyvät.

Ottelun avausmaali nähtiin maalittoman avauserän jälkeen toisen erän puolivälissä. Perjantaina Stadin jäähallissa pelatussa ottelussa IFK:n ensimmäisen maalin tehnyt Teemu Tallberg syötti kiekon maalin edustalle Jarkko Maliselle, joka laukoi kiekon ohi Veini Vehviläisen. Malisen tekemää maalia tarkistettiin videolta, jonka lisäksi Kärppien valmennusjohto haastoi vielä tilanteen. Kotijoukkue menetti maalin hyväksymisen myötä aikalisänsä. IFK iski erän lopussa vielä toistamiseen upean kuvion päätteeksi. Miro Heiskanen pelasi takaviistoon Maliselle, joka antoi ratkaisevan namupassin takatolpalle. Avausmaalin syöttänyt sekä ottelun ykköstähdeksi valittu Tallberg sai nautiskella IFK:n 2-0–johtoon.

IFK sai päätöserään erinomaisen startin, kun kultakypärä Erik Thorell laukoi ajassa 40:53 IFK:n jo 3-0–johtoon. Kärpät nousi peliin mukaan vajaa viisi minuuttia myöhemmin Miika Koiviston tarkalla rannelaukauksella, mutta Thorell vei IFK:n heti seuraavassa vaihdossa uudelleen kolmen maalin karkumatkalle Juhani Tyrväisen erinomaisesta esityöstä. Maali oli Thorellille liigakauden 16:s. Kärpät sai vielä kertaalleen kiekon maaliin viisi minuuttia ennen päätössummeria. Maali hylättiin kuitenkin maalivahdin häirintänä. Kolme pistettä lähtivät Stadiin 4-1 lukemin.

Katso ottelun tilastot ja maalikooste.

IFK:n piste-ero neljän joukkoon eli pudotuspelien kotietuun vaadittavaan sijoitukseen on neljä pistettä, kun jäljellä on kolme runkosarjaottelua.

IFK pelaa runkosarjan viimeisen kotiottelun keskiviikkona, kun SaiPa vierailee Nordiksella. Osta liput kello 18.30 alkavaan matsiin Ticketmasterista ja tule kannustamaan IFK voittoon!

IFK:n jäljellä olevat runkosarjaottelut
Ke 7.3. klo 18:30 IFK-SaiPa
To 8.3. klo 18:30 TPS-IFK
La 10.3. klo 17:00 Ässät-IFK

Näytä kaikki uutiset