IFK:n B-nuorille SM-hopeaa

IFK:n B-nuoret eivät onnistuneet hienosta taistelusta huolimatta nousemaan voittokantaan SM-finaaleissa Kärppiä vastaan. Oululaiset voittivat kolmannen finaalin torstaina Elisa Areenalla maalein 5-3 varmistaen samalla Suomen mestaruuden voitoin 3-0. Kärpät ei hävinnyt pudotuspeleissä yhdeksässä pelaamassaan ottelussa kertaakaan.

Toisen finaaliottelun tavoin myös kolmas ottelu käynnistyi IFK:n tekemällä avausmaalilla, kun Henrik Borgström laukoi isännät johtoon ajassa 2.03. Kauaa ei IFK kuitenkaan johtoasemastaan päässyt nauttimaan sillä Kärppien tasoitusmaali syntyi vain 46 sekuntia myöhemmin. Avauserän lopulla molemmat pääsivät yrittämään kertaalleen ylivoimalla. IFK ei omassa erikoistilanteessaan maalinteossa onnistunut, mutta Kärpät onnistui. Ajassa 18:41 syntyneen ylivoimamaalin myötä ensimmäiselle erätauolle lähdettiin Kärppien johtaessa maalein 2-1.

Toisessa erässä nähtiin vain kaksi tilastomerkintää: yksi IFK:n jäähy ja Kärppien 1-3-maali ajassa 25.55. Päätöserään jäälle luisteli sisuuntunut IFK jonka takaa-ajo kuitenkin sai kylmää vettä niskaan jo neljännellä minuutilla, kun Kärpät siirtyi ajassa 43.36 jo 4-1-johtoon. IFK:n Kristian Vesalaisen 2-4 -avennusmaali ajassa 50.01 nosti vielä kotijoukkueen toiveita, mutta ottelun ja koko finaalisarjan lopullinen ratkaisu nähtiin ajassa 54.44, kun Kärpät onnistui maalinteossa ottelussa toistamiseen ylivoimalla siirtyen 5-2-johtoon. Erik Embrichin 3-5-kavennusosuma kuudella neljää vastaan 20 sekuntia ennen päätössummeria jäi lopulta pudotuspelikevään viimeiseksi maaliksi. Bastien Maia syötti IFK:n maaleista kaksi ja maalissa Anton Ignatius torjui 27 kertaa.

IFK nousi SM-hopealle runkosarjan kolmossijalta ja se oli loppusijoituksissa pääkaupunkiseudun joukkueista paras. Runkosarjan voittanut Blues jäi neljänneksi, kun se hävisi pronssiottelussa runkosarjassa toiseksi sijoittuneelle Jokereille. Kärpät nousi Suomen mestaruuteen runkosarjan viidenneltä sijalta.

IFK:n paras pistemies pudotuspeleissä oli 12 ottelussa 15 tehopistettä (7+8) kerännyt ja pudotuspelien pistepörssissä toiseksi sijoittunut Henrik Borgström. Joukkueen sisäisen maalipörssin ykkössijan jakoivat seitsemän kertaa maalinteossa onnistuneet Borgström ja Sami Tavernier. Sisäisen syöttöpörssin kärjestä löytyi neljä kahdeksan syöttöpisteen miestä: Borgström, Juha Jääskä, Elias Ulander, sekä Janne Hämäläinen. Maalivahdeista Christian Heljanko pelasi seitsemän (92,6 %) ja Anton Ignatius viisi ottelua (91,0 %).

Isot onnittelut koko IFK:n B-nuorten joukkueelle upeasta kaudesta ja SM-hopeasta!

Teksti: Jari Hotti

Näytä kaikki uutiset