Jan Lundell: Maalivahdin täytyy olla valmis rikkomaan tekniikkaa
HIFK:n maalivahtivalmentaja Jan Lundell on kaikkien aikojen vanhin Liigassa pelannut veskari.
Maalivahti Ville Husso lähti HIFK:sta Liigan parhaana maalivahtina 2016 Pohjois-Amerikkaan. Kevin Lankinen lähti kaksinkertaisena Liigamitalistina 2018 rapakon taakse.
Kumpikin 25-vuotias veskari teki NHL-debyyttinsä tällä kaudella, Husso St. Louis Bluesin paidassa ja Lankinen Chicago Blackhawksin tolppien välissä.
Molemmat maalivahdit ovat viime kesinä palanneet juurilleen ja käyneet treenaamassa HIFK:n maalivahtivalmentajan Jan Lundellin opastuksella Nordiksella.
Vuosikymmenien kokemuksella
Lundell pelasi ensimmäiset Liigaottelunsa kaudella 1996-1997 HIFK:n maalilla ja oli pelaajana voittamassa vielä Suomen mestaruutta vuonna 2011. Yli 15 vuotta kestänyt ammattilaisura vaihtui vuonna 2012 valmentamiseen.
”Lunkka” on vastannut stadilaisten maalivahtivalmennuksesta lähes vuosikymmenen, ja seurassa 47-vuotias herrasmies on vaikuttanut jo neljällä vuosikymmenellä.
Lundell on siis nähnyt maalivahtipelin evoluution. Toispolvitorjunnat ja seisovat veskarit ovat historiaa.
– Maalivahtipeli on muuttunut paljonkin. Silloin, kun itse aloittelin Liigajäillä, veskarit pelasivat paljon pystyssä, eikä tiettyjä torjuntatekniikoita niiltä ajoilta enää näy.
– Tekniikka muuttuu pelin mukana. Peli nopeutuu ja se vaatii myös maalivahdilta erilaisia ominaisuuksia. Meidän tehtävä on pysyä kehityksen mukana ja parhaimmillaan jopa edellä.
Harjoittelu on monipuolistunut, mutta yksi asia ei ole muuttunut.
– Ennen vanhaa maalivahdin luistelutaito oli elinehto. Ja sitä se on edelleen. Ilman hyvää luistelutaitoa ei pysty pelaamaan hyvällä tasolla. Mitä monipuolisempia me ollaan ja mitä monipuolisemmin pystytään liikkumaan, sitä vaikeampi meitä on ohittaa.
– Monipuolistuminen kuuluu prosessiin. Olit sitten 20-, 30- tai 40-vuotias niin koskaan et ole valmis maalivahti. Kun sen pitää mielessä ja aidosti haluaa kehittyä, niin uudet asiat tarttuvat paljon helpommin.
Monipuolisuus, monipuolisuus, monipuolisuus
Veskarit saapuvat treenipäivinä hallille muuta joukkuetta aiemmin. Alkulämpöjen jälkeen Lundell ampuu satoja kiekkoja suojateilleen Nordiksen jäällä ennen muun joukkueen tuloa.
– Monipuolisuus on ehkä tärkeintä. Vaikka harjoittelemme ja toistamme paljon eri tekniikoita, niin pelin täytyy löytyä sieltä taustalta. Hyvällä tekniikalla pääsee tiettyyn pisteeseen, mutta hyvän maalivahdin täytyy olla valmis myös rikkomaan sitä tekniikkaa. Tekniikka luo pohjan, mutta pelaaminen ja pelin lukeminen luo kokonaisuuden.
Lundell kertoo seuraavansa tiiviisti myös NHL:aa sekä katsoo kaikki lajin arvokisat.
– Haluamme pysyä kehityksen aallonharjan huipulla. Pohjois-Amerikassa on paljon huippuvahteja, keitä etenkin nuorten kannattaa seurata. Canadiensin Carey Price, Lightningin Andrei Vasilevski, Flyersin nuori Carter Hart…
– Näkemällä oppii. Kun katselet telkkarista omien idolien torjuntatapoja, menet pihalle pelaamaan ja yrität matkia niitä tekniikoita, niin ne liikemallit jäävät takaraivoon ja kerääntyvät sinne pankkiin. Se nopeuttaa valmentajien kanssa käytävää oppimisprosessia.
Tsekkaa koko haastattelu videolta!