Seuraava kotiottelu:

HIFK – Pelicans

Torstaina 02.03
klo. 18:30

BREVININ MATSIRAPORTTI: Voittoputki poikki Hämeenlinnasssa

HPK-IFK 3-1 (1-0, 1-1, 1-0)

IFK ei onnistunut jatkamaan voittoputkeaan kovassa vireessä kotikaukalossaan esiintynyttä HPK:ta vastaan. Levänneenä otteluun lähteneet hämeenlinnalaiset olivat läpi matsin stadilaisia paremmalla liikkeellä ja nappasivat kovan taistelun jälkeen kolme pistettä. Kevin Lankinen piti IFK:n mukana kaksi ensimmäistä erää ja päätöserässä vieraiden loppukiri ei riittänyt viemään ryöstöretkeä onnistuneesti maaliin asti. Kun avopaikoistakaan ei tasoitusta saatu aikaiseksi, nähtiin ratkaisu lopulta tyhjään maaliin.

Ensimmäisen kaksikymppisen stadilaiset olivat täysin pesukoneessa. HPK vyörytti läpi erän kovalla sykkeellä ja Lankinen sai hikoilla ensi minuuteista lähtien. Kotijoukkue sai otteluun lentävän lähdön, kun Juha Koivisto ohjasi Kerhon 1-0–johtoon ajassa 02:38. Seuraavat kaksi tilastomerkintää olivat kahden minuutin rangaistukset IFK:lle 22 sekunnin välein. Vieraat selvittivät alivoiman ja loivat erän parhaan paikkansa välittömästi tämän jälkeen. Juhamatti Aaltonen tarjoili puolenvaihdon Teemu Eroselle, jonka laukaus päätyi Emil Larmin logoon. Kotijoukkueella oli läpi erän useita paikkoja kasvattaa johtoaan, mutta stadilaiset selvisivät erätauolle vain maalin tappioasemassa.

Toisen erän alkuun IFK:lla oli loistava tilaisuus tulla tasoihin. Ryan O’Connor vapautti Juuso Puustinen läpiajoon, mutta veivit eivät riittäneet toimittamaan kiekkoa maaliin asti. Ajassa 23:41 Sakari Manninen tälläsi vapaasti oranssipaidat kahden maalin johtoon. 17 sekuntia myöhemmin IFK hyödynsi kotijoukkueen virheen ja Henri Tamminen toi stadilaiset mukaan peliin. Syötöt maaliin Robert Leinolle ja O’Connorille. Peli jatkui HPK:n hallinnassa, vieraiden kuitenkin päästessä yhä paremmin peliin kiinni. Molemmille tarjoutui omat paikkansa erässä lisäosumille. Maalivahdit jatkoivat kuitenkin vakuuttavia otteitaan ja tauolle siirryttiin 2-1 tilanteessa.

Kolmanteen erään IFK keräsi rivinsä kuntoon ja sai oman alueensa puolustuspelaamisen tiiviiksi. HPK hallitsi peliä näennäisesti, mutta ei päässyt päätöserässä maalipaikoille. Kymmenen minuuttia ennen loppua avautui Tammiselle loistava paikka tasoittaa ottelu. IFK pettymykseksi laukaus päätyi jälleen Larmin varusteisiin. Ajassa 56:29 Arttu Luttinen pääsi  tuulettamaan tasoitusta. IFK-kippari löi kiekon kuitenkin liian korkealta verkkoon ja tasoitus hylättiin. Viimeiset minuutit valkopaidat painoivat pelin kotijoukkueen päätyyn, hakien aktiivisesti tasoitusta. Reilu minuutti ennen loppua Roope Hintzille pelattiin kiekko nopeasti takatolpille, mutta ”Hine” ei yltänyt huonosta asennosta lyömään kiekkoa tyhjänä ammottavaan maaliin. 33 sekuntia ennen päätössummeria viimeisteli Manninen tyhjiin loppunumeroiksi 3-1.

Katso tästä ottelun tilastot sekä huippuhetket.

Edessä on vajaan viikon huili peleistä. Runkosarjan viimeiset viisi peliä starttaa torstaina Nordiksella, kun IFK:n vieraaksi saapuu Pelicans. Matsi starttaa kello 18.30.

Osta flabat Ticketmasterista ja tule mestoille!

Arkisto

24.02.2017 Viikko huipentuu Hämeenlinnassa - tässä IFK:n kokoonpano

24.02.2017 DANA BREVININ MATSIRAPORTTI: IFK:lle pisteet kolmannen erän maaleilla

24.02.2017 Men Expert Postgame: Suunta on oikea

23.02.2017 GIGANTTI PREGAME: Johansson takaisin kaukaloon

23.02.2017 Kasvaako voittoputki illan kotipelissä kolmeen?

22.02.2017 Specsavers-taisteluparit: Seuraa heitä torstaina

22.02.2017 FALCK TIETURVA: Kolleilla voitokas paluu maajoukkuetauolta

22.02.2017 NFL-tähdet torstaina IFK:n matsissa - käy hakemassa nimmarit!

22.02.2017 DANA BREVININ MATSIRAPORTTI: IFK:lle pinnat puolustajien maaleilla

22.02.2017 Men Expert Postgame: Viikon ensimmäinen kiinnitys

21.02.2017 GIGANTTI PREGAME: Bäckström taas kehissä

21.02.2017 Viikko starttaa kotipelillä - testaa Nordiksen jää ennen matsia!

20.02.2017 Ryan O’Connor: Huominen matsi on erityinen

20.02.2017 Hiihtoloma himassa - yleisöluistelu tiistaina Nordiksella!

18.02.2017 BREVININ MATSIRAPORTTI: Elintärkeät pisteet Vaasasta

18.02.2017 Pari muutosta kokoonpanoon - tänään skulataan Vaasassa

18.02.2017 BREVININ MATSIRAPORTTI: IFK:lle tappio Turussa

17.02.2017 Perjantai-ilta Turussa - tässä IFK:n kokoonpano

17.02.2017 Petri Helenius - IFK:n lääkärinä vuodesta 1994

16.02.2017 FALCK TIETURVA: Anton Lundell tehokkaana Venäjällä

16.02.2017 Tue IFK:n junioritoimintaa Veikkauksien pelejä pelaamalla

15.02.2017 Jere Myllyniemi loppukaudeksi IFK:hon

15.02.2017 BREVININ MATSIRAPORTTI: Ilvekselle pisteet Nordikselta

15.02.2017 Men Expert Postgame: Kaksi laukausta erässä ei riitä

14.02.2017 GIGANTTI PREGAME: Uudet pelaajat tänään kehissä - Halonen maalilla

13.02.2017 Jarkko Malinen: Rooli kuin rooli kelpaa

13.02.2017 Tällainen oli uusien IFK-pelaajien ensimmäinen päivä Nordiksella!

12.02.2017 TIEDOTE: IFK:HON KOLME VAHVISTUSTA

09.02.2017 Kenellä on paras Gameface?

09.02.2017 BREVININ MATSIRAPORTTI: Tappioputki poikki Mikkelissä

08.02.2017 Saarelainen ja Mieho palaavat kehiin Mikkelissä - Hintz sivussa

07.02.2017 FALCK TIETURVA: C-nuorilla kahden jatkoaikavoiton viikko

07.02.2017 Staffpoint: Missä hän on nyt? Juuso Riksman

06.02.2017 Jere Myllyniemi palaa IFK:hon lyhytaikaisella sopimuksella

04.02.2017 BREVININ MATSIRAPORTTI: Lukolle vierasvoitto Nordikselta

04.02.2017 Men Expert Postgame: Johto menetettiin taas

04.02.2017 GIGANTTI PREGAME: Johansson ja Aaltonen samaan ketjuun

04.02.2017 Taas mennään! - IFK:n vieraaksi Lukko

04.02.2017 BREVININ MATSIRAPORTTI: Kärpät vei pisteet Nordikselta

04.02.2017 Men Expert Postgame: Huomenna on suunnan muututtava

03.02.2017 TIEDOTE: IFK JA JOE FINLEY JATKOSOPIMUKSEEN

03.02.2017 GIGANTTI PREGAME: Finley ja Heiskanen taas kehissä!

03.02.2017 Viisi voittoa peräkkäin – jatkaako IFK putkeaan Kärppiä vastaan?

02.02.2017 IFK:lla kahden kotimatsin viikonloppu

01.02.2017 50 vuotta Helsingin ratkaisupelistä IFK-Vesa

01.02.2017 Voittomaali kipparin käsialaa

01.02.2017 Tässä ovat legendaarisen IFK-Vesa-ottelun kokoonpanot

01.02.2017 FALCK TIETURVA: B2-nuoret jatkaa voittoputkessa

01.02.2017 BREVININ MATSIRAPORTTI: IFK:lle tappio Kuopiossa

31.01.2017 Tiistai-ilta Niiralan montussa - tässä IFK:n kokoonpano

Sivu 1 / 46  1 2 3 >  Last ›

HIFK Twitterissä

Brevinin matsiraportti Hämptonista. #HIFK #Liiga hifk.fi/uutiset/revini…
Lopputulos HPK-IFK 3-1. #HIFK #Liiga
HPK viimeistelee tyhjiin 3-1. Aika 59:27. #Liiga
Kolmas erä käyntiin, HPK-IFK 2-1. #HIFK #Liiga #bulilla
Kahden erän jälkeen HPK-IFK 2-1. #HIFK #Liiga